Torsti

Lentopallo

Valikko

Lentopallo

Katowicessa repesi riemu: isäntämaa Puola on lentopallon maailmanmestari!

MM-Lentopallo
Puola on katkaissut Brasilian valtakauden lentopallomaailman huipulla.
Katowicen Spodek-areena suorastaan räjähti myöhään sunnuntai-iltana, kun Puola löi lentopallon MM-finaalissa ennakkosuosikin ja maailmantilaston ykkösen Brasilian 3-1. Tämä oli Puolan lentopallon kovin suoritus sitten vuoden 1976 ja Montrealin olympiakullan. Maailman huippumaihin vuosikymmeniä kuuluneen maan liiton huippu-urheilujohtaja on olympiavoittaja Vodek Sadalski, joka vaikutti pitkään myös Suomessa.

Brasilia oli voittanut kolme edellistä MM-kultaa, mutta tämänkertaisessa finaalissa isännät saivat hurjan viereen päälle voitettuaan toisen erän ja tasoitettuaan tilanteen 1-1:een. Kotiyleisön tuki oli totaalisen fanaattista.

Vuoden 2006 MM-finaalissa Brasilia löi juuri Puolan, joka 2009 voitti EM-kultaa Suomen entisen päävalmentajan Daniel Castellanin alaisuudessa.

Katowicen areenassa on vietetty suurta puolalaista urheilujuhlaa aiemminkin. Puola voitti hallissa sensaatiomaisesti Neuvostoliiton vuoden 1976 jääkiekon MM-kisoissa.
  • MM-lentopallo

Näitä luetaan!

  1. 1

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  2. 2

    Tässä kaikki Oscar-voittajat – La La Land putsasi pöydän, lopussa sattui hurja sekaannus

  3. 3

    Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

  4. 4

    La La Land oli hetken vuoden paras elokuva – voitti yhteensä 6 Oscar-palkintoa

  5. 5

    Jimmy Kimmel järjesti jättiyllätyksen: kävelytti verkkapukuiset turistit keskelle Oscar-gaalaa

  6. 6

    Hulvaton pilailu Donald Trumpin kustannuksella jatkui Oscar-gaalassa – Jimmy Kimmel lähestyi twiitillä suorassa lähetyksessä

  7. 7

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  8. 8

    Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

  9. 9

    Scarlett Johanssonin iltapuku paljasti rinnan alla olevan tatuoinnin

  10. 10

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  6. 6

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  7. 7

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  10. 10

    Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  2. 2

    Tässä kaikki Oscar-voittajat – La La Land putsasi pöydän, lopussa sattui hurja sekaannus

  3. 3

    Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

  4. 4

    La La Land oli hetken vuoden paras elokuva – voitti yhteensä 6 Oscar-palkintoa

  5. 5

    Jimmy Kimmel järjesti jättiyllätyksen: kävelytti verkkapukuiset turistit keskelle Oscar-gaalaa

  6. Näytä lisää