Kyllikki

Lentopallo

Valikko

Lentopallo

Ettalla tuloksekas viikonloppu Savossa

Oulun Etta otti sunnuntaina viikonlopun toisen voittonsa lentopalloilun Mestaruusliigassa, kun Olli Kuoksan valmentama joukkue kaatoi Pielaveden Sammon lähes kolmituntisessa ottelussa 3–2. Viides erä päättyi sen eduksi 20–18.
Lauantaina Kuopiossa Leka Volleyn voittaneelle Ettalle voitto oli kuudes seitsemästä vierasottelusta, ainoa tappio on tullut Korson Vedolle. Viimeisistä yhdeksästä ottelusta on kahdeksan voittoa.

– Tänään oli huikea peli. Sampo on parantanut selvästi, ja kaikki jouduttiin laittamaan likoon. Jouduttiin vaihtamaan passaria ja torjuntataktiikkaa kesken ottelun. Puolustuspeli oli molemmilla erinomaista, Kuoksa sanoi.

Timo Leikas teki Sammolle 34, Joshua Walker Ettalle 30 pistettä. Yleispelaaja Walker sai huikeat 65 passia, paljon enemmän kuin 20 pistettä tehnyt hakkuri Ville Sorvoja.

– Walker hyökkää enemmän jatkopalloista, siitä syntyy ero, Kuoksa lisäsi.

Hurrikaani jatkoi voittoputkeaan

Hurrikaani-Loimaa kaatoi Kalajoella paikallisen LiigaSärkät 3–0 ja otti seitsemännen voittonsa peräkkäin. Eemeli Kouki teki 15 ja Vladimir Cedic 13 pistettä.

– Sali oli pieni ja matala, mutta peruspelaamisen taso pysyi hyvänä ja ehjä peli toi voiton, sanoi Hurrikaanin valmentaja Ville Kakko.

LiigaSärkkien selvästi paras oli Srdjan Nadazdin 17 pisteellä. Hakkuri Bruno Baltar Ribeiro istui katsomossa.

– Uutta hakkuria etsitään. Bruno ei meillä jatka, hän ei sopinut joukkueeseen. Se on pitkä tarina, sanoi LiigaSärkkien valmentaja Shailen Ramdoo.

Isku haki voiton Korson Vedosta

Tamperelainen Rantaperkiön Isku aiheutti Korson Vedolle jo seitsemännen peräkkäisen tappion. Edellisen kerran peräti kaksi viikkoa sitten pelannut Isku voitti vieraissa 3–2. Isku on pelannut peräti viisi ottelua vähemmän kuin KoVe, eroa taulukossa on 11 pistettä.

– Pelaamme ottelun kerrallaan, kun ne tulevat vastaan eikä laskeskella ottelumääriä. Toki olisi mukavampaa jos olisi sama määrä otteluita kuin muilla ja paljon enemmän pisteitä koossa, sanoi Iskun valmentaja Jussi Heino.

KoVelta oli tärkeä yleispelaaja Toni Kankaanpää kipeänä. Näin hakkuri Karl Külaotsille tuli paljon kuormaa, hän vastasi 26 pisteen tehoilla.

Isku oli tasaisempi. Samuli Kaislasalo teki 21, Tuomas Tihinen 20 ja Jan Helenius liigauransa ennätyksen 17 pistettä.

Lentopalloliigan tulokset sunnuntaina:

KoVe-Isku 2-3 (25-22, 23-25, 21-25, 25-21, 12-15)

LiigaSärkät-Hurrikaani 0-3 (23-25, 17-25, 19-25)

Sampo-Etta 2-3 (21-25, 30-28, 25-21, 24-26, 18-20)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    4. 4

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    5. 5

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    6. 6

      KOK:n puheenjohtajalta kova ukaasi Venäjän dopingurheilijoille

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      F1-pomolta tyly arvio Nico Rosbergista

    9. 9

      Paljastus X Factor -kulisseista: Sharonin liikuttavat eleet Merille ja Saaralle tekivät vaikutuksen katsomossa

    10. 10

      Epäonnistuneista kauneusleikkauksista tunnettu kissanainen-Jocelyn, 76, pidätettiin – viilteli miesystäväänsä, 49, saksilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    8. 8

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    9. 9

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    10. 10

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    4. 4

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    5. 5

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    6. Näytä lisää