Heli, Heljä, Helinä

Lentopallo

Valikko

Lentopallo

Tiikereillä tuttu ratkaisija – Ojansivu palasi sankarina

LENTOPALLO
Vatsataudista toipunut Olli-Pekka Ojansivu palasi SM-finaaleihin huippuvedossa.
Maajoukkuehakkuri tahditti Tiikerit 3–2 (25–14, 16–25, 25–18, 23–25, 15–6) -voittoon Hurrikaani–Loimaasta toisessa loppuottelussa ja hankki kokkolalaisjoukkueelle jo 2–0-johdon.

Suomen mestaruus heltiää neljällä voitolla.

Ojansivu takoi tyynesti pisteitä mestaruustaistoon herännyttä Hurrikaania vastaan.

Hurrikaanin juniorit Tapio Toiviainen ja Kasimir Vuorinen sytyttivät joukkueen ennakkoluulottomilla otteillaan. Toiviainen paukutti rohkeasti hakkurin tontilta. Vuorinen otti isoa roolia laiturina.

Hurrikaanin valmentaja Ville Kakko kaivoi tiistaiaamuna hihastaan todellisen valttikortin. Kakko pirautti ykkössarjassa jäähdytelleelle hakkurille Ismo Moilaselle ja pyysi häntä hätäavuksi riveistä pudonneen Vladimir Cedicin tilalle.

Cedic joutui jäämään pois rajun vatsataudin takia.

Pöpö on riivannut molempia finalisteja. Ojansivulta jäi ensimmäinen loppuottelu väliin. Hurrikaanin runkomiehet Eemeli Kouki ja Matti Oivanen olivat sairaana vielä maanantaina.

Hurrikaani ja Tiikerit kohtaavat keskiviikkona uudestaan Salohallissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    7. 7

      Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

    8. 8

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    9. 9

      Esikoisensa saanut Sipe Santapukki julkaisi söpön kuvan ensimmäiseltä kärrylounaalta – vaunuissa Apulanta-heijastin

    10. 10

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    2. 2

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    3. 3

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    6. 6

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    7. 7

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    8. 8

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    9. 9

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    10. 10

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. Näytä lisää