Laura

Lentopallo

Valikko

Lentopallo

Lelu Ojansivu lyttäsi vastustajan pudotuspeliavauksen jälkeen – ”Ilmeistä näki, ettei uskottu voittoon”

Lentopallo
Lentopalloliigan suurimmat mestarisuosikit Kokkolan Tiikerit ja Vammalan Lentopallo aloittivat molemmat keskiviikkona puolivälierät 3–0-voitoilla kotisaleissaan.
Kahdessa muussa parissa pelattiin viisi erää, voittoihin etenivät lopulta kotijoukkueet eli Hurrikaani-Loimaa ja Kuopion Leka Volley.

Olli-Pekka Ojansivu teki 19 pistettä, kun runkosarjan ykkönen Tiikerit voitti Raision Loimun 3-0. Jokainen erä ratkesi jo ennen niiden puoliväliä.

– Joskus kuulee, että altavastaaja tulee haastamaan ja yllättämään. Ainakaan Loimun kohdalla näin ei ollut, kyllä ilmeistä näki ettei uskottu voittoon. Raisiossa heillä voi toki olla toisenlainen ilme pelissään, ”Lelu” Ojansivu sanoi.

Tiikerit oli kaikissa tilastoissa murskaava, vaikka valmentaja Tommi Tiilikainen antoi vaihtopelaajillekin peliaikaa. Tiikerit voitti ässätilaston 10–0.

– Aloitimme jokaisen erän hyvin, Tiilikainen kehui.

Luis Arias ja Kirill Borichev tekivät Loimulle kahdeksan pistettä.

VaLePa jatkoi voittoputkeaan

Vammalan Lentopallo kaatoi tamperelaisen Rantaperkiön Iskun 3–0. Voitto oli sille jo 21:s peräkkäin Iskua vastaan, kun mukaan lasketaan myös cupottelut. Viimeksi Isku on voittanut paikallisvastustajansa marraskuussa 2011.

– Emme pelanneet parasta peliämme, syöttö olisi voinut olla parempi. Hyvä hyökkäys ja torjunta toivat voiton, sanoi VaLePan valmentaja Ugis Krastins.

Hakkuri Jesus Chourio ja yleispelaaja Olli Kunnari tekivät VaLePalle 14 pistettä. Iskun hakkuri Samuli Kaislasalo ja yleispelaaja Sakari Mäkinen olivat 11 pisteellä vieraiden tehokkaimmat.

Hurrikaani nousi tukalasta paikasta

Runkosarjan kutonen Pielaveden Sampo oli viedä voiton mennessään Loimaalta. Jukka Tuovisen valmentama Sampo johti erissä 2–1 ja se johti neljättä erää 17–13.

Lopulta Lauri Rantasen valmentama Hurrikaani voitti neljännen erän jatkopalloilla ja viidennen erän 15–13 vieden ottelun 3–2.

– Sattui neljänteen erään huono hetki ja momentum muuttui kotijoukkueelle. Lähellä oltiin, Hurrikaani hyökkäsi lopussa terävämmin, Tuovinen sanoi.

Ryan Jay Owens pelasi hakkurina Mohamed Al Hachdadin oltua loukkaantuneena ja hän olikin 24 pisteellä Hurrikaanin tehokkain, Luke Smithin saldo oli 19 pistettä.

Hurrikaani vaihtoi kolmannessa erässä Dmytro Dolgopolovin passariksi ja Tomi Mutkan yleispelaajaksi, pois tulivat Mauri Kurppa ja Eemeli Kouki.

Alen Djordjevic teki vieraille 20 ja Eetu Häyrinen 19 pistettä.

Leka Volley piti kotiedun

Kuopiolainen Leka Volley voitti Oulun Ettan 3–2, viides erä päättyi 16–14. Hakkuri Joshua Taylor teki 23 ja yleispelaaja Greg Petty 19 pistettä.

Eetu Pennanen oli Ettan tehokkain 20 pisteellä. Lekan valmentajan Lauri Hakalan pikkuveli Anssi Hakala teki Ettan riveissä 19 pistettä.

– Olen pelannut Anssia vastaan beach volleyn SM-finaalissa, mutta kyllä tämä oli ensimmäinen kerta, kun olimme pudotuspeleissä vastakkain, Lauri Hakala sanoi.

Leka selvitti kaksi Ettan ottelupalloa. Päätöserässä Aleksi Kössi syötti ässän tärkeään paikkaan, ja kotijoukkue juhli lopussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    6. 6

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    7. 7

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    8. 8

      Leo-Pekka Tähden Sandra-vaimo liikuttui miehensä voitosta: ”Olo kuin urheilusuorituksen jälkeen”

    9. 9

      Venäläismalli haastoi miljonäärirakkaansa oikeuteen, kun tajusi miehen halunneen vain seksiä – miehellä aivan eri näkemys suhteesta

    10. 10

      Obama lieventää tietovuotaja Chelsea Manningin tuomiota – vapautetaan jo toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    6. Näytä lisää