Saimaa Volley pelasi ilman joulukuussa hyvin onnistunutta hakkuria Luis Ariasta.
Hurrikaani-Loimaa voitti miesten lentopalloliigan loppiaisen kierroksella Varkaudessa Saimaa Volleyn 3–0 ja palasi liigan kärkipaikalle ohi keskiviikkona hävinneen Tampereen Isku-Volleyn.Jimmy Hernandez ja Aivars Petrusevics olivat 19 pisteellä Hurrikaanin parhaat. Saimaa Volleyn tehokkain oli 16 pistettä koonnut Romans Sauss.
Saimaa Volley pelasi ilman joulukuussa hyvin onnistunutta hakkuria Luis Ariasta. Hän ei palannut joululomaltaan Venezuelasta. Valmentaja Pertti Pyykkö ei ole saanut mieheen yhteyttä.
– Yritetty on, mutta emme voi odottaa loputtomiin. Uusi hakkuri on haussa, parin pelaajan vastausta nyt odotellaan, Pyykkö sanoi.
Juuri pudotuspeliviivan alapuolella olevan Saimaa Volleyn hakkurina pelasi Eetu Häyrinen, mutta hän ei onnistunut lainkaan. Robert Seppäsen kuume osui pahaan paikkaan. Vaihtoehtoja ei penkiltä löytynyt.
VaLePalle neljäs voitto peräkkäin
Vammalan Lentopallo säilyi liigassa kolmantena kaatamalla kotonaan Raision Loimun 3–0. Olli Kunnari oli 18 pisteellä tehokkain, neljä muuta hyökkääjää kokosi 10–12 pistettä. Loimusta Garret Muagututia sai kokoon 14 pistettä.
Loimu jatkaa seitsemäntenä, mutta sen asema viivan yläpuolella on kaikkea muuta kuin turvallinen Korson Vedon ja Pielaveden Sammon hengittäessä niskaan. Valmentaja Tomi Lemminkäinen ei vielä ole huolestunut.
– Peli paranee ja vaihtopenkiltäkin löytyy apua eri tilanteisiin. Tänäänkin hallitsimme peliä kaksi ja puoli erää, mutta ratkaisuhetkillä peli ei täysin pysynyt koossa. VaLePa ei kotonaan ole hävinnyt ja se näkyi, Lemminkäinen sanoi.
Team Lakkapää nousi neljänneksi
Rovaniemeläinen Team Lakkapää sai hyvän harjoituksen ennen sunnuntaina pelattavaa Suomen cupin finaalia, kun Kokkolan Tiikerit kaatui erin 3–1. Hakkuri Spencer Leiske oli tehokkain 19 pisteellä, Patric Durbinin saldo oli 15 pistettä.
Jo yhdeksännen peräkkäisen tappion kokeneen Tiikereiden paras oli Bogomil Anachkov 15 pisteellä. Hakkuri Adrian Szlubowskin saldo oli 14 pistettä, mutta tehot jäivät vaisuiksi.
Lakkapää ohitti taulukossa kaksi joukkuetta. Valmentaja Normunds Veinbergs ei silti ollut täysin tyytyväinen.
– Passari Kalle Määttä onnistui, kaikki iskijät eivät. Alku oli hyvä, sitten notkahti ja vasta tauon jälkeen peliin löytyi tarvittavaa aggressiivisuutta, Veinbergs sanoi.
MuurLella jälleen passariongelmia
Muuramen Lentopallo voitti Oulussa paikallisen Sun Volleyn 3–2 tasapainoisen joukkuesuorituksen ansiosta. Sun Volleyn Joni Savimäki oli tehokkain 30 pisteellä ja Sun Volleyn pelaajat kokosivat 16 pistettä enemmän kuin vieraat, mutta ratkaisuhetkillä MuurLe teki vähemmän virheitä.
Ville Heiskanen oli MuurLen ykkönen 22 pisteellä. Joukkueen peliä pyöritti Kasper Vuorinen brasilialaisen ykköspassari Marcos Cavalarin oltua pois kokoonpanosta.
– En kommentoi syytä poissaoloon, tiedotamme asiasta myöhemmin, sanoi manageri Petteri Ervasti.
Apuvalmentaja Juhana Autio myönsi joukkueen harjoitelleen kuluneen viikon niin että Vuorinen on passarina.
– Meillä oli tänään hyvä puolustus, teimme vähemmän virheitä. Mielestäni molemmat joukkueet pelasivat hyvän ottelun, Autio sanoi.
KoVe katkaisi Ettan putken
Oulun Ettan viiden ottelun voittoputki katkesi Vantaalla, kun Korson Veto voitti vieraansa 3–1. Niklas Seppänen teki 21 ja Jussi Niemelä 19 pistettä, Ettan ykkönen oli 16 pisteen Vuk Karanovic.
Voitolla KoVe nousi kahden pisteen päähän pudotuspeliviivasta. Valmentaja Jouko Lindberg uskookin vakaasti joukkueen pääsevän tavoitteeseensa.
– Maali on kauden alusta alkaen ollut kahdeksan sakkiin. Alkukaudesta oli paljon erilaisia ongelmia, mutta nyt koko joukkue on terve ja pystymme pelaamaan hyvää, tasapainoista peliä. Kohtaamme tämän vuoden alussa liigan kovimmat joukkueet ja haastetta riittää, Lindberg sanoi.
– Passari Petteri Laurila löysi hyvin kuumat pelaajat. Niemelä aloitti vahvasti, Toni Kankaanpää ei, mutta hän kunnostautui muilla osa-alueilla. Toki molempien pelissä näkyi pitkä sarjatauko, Lindberg lisäsi.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Aiheesta muualla kirjoitettua
Lentopallo: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Lentopallomestari ratkeaa seitsemännessä finaalissa
26.04.2012 21:47 -
-
-
-
-
-




