Mauro Berruto jättää lentismaajoukkueen

Julkaistu: 11.12.2010 00:04, päivitetty: 11.12.2010 00:09

Loistavaa työtä lentismaajoukkueessa tehnyt Mauro Berruto on jättämässä Suomen.

Mauro Berruto on siirtymässä Italian maajoukkueen päävalmentajaksi. Hän ei ole voinut vastustaa tätä tilaisuutta.

Lopullinen ratkaisu piti tehdä perjantai-iltana viimeistään kello 24.

Siihen mennessä Berrutolla oli mahdollisuus purkaa Suomen kanssa tehty sopimus aiemmin määritellyin ehdoin.

Muuten italialainen olisi luotsannut Suomea Lontoon olympiakisoihin (2012) asti.

- En voi vahvistaa vielä mitään. Meidän pitää edetä virallisen kaavan mukaan, Berruto viestitti myöhään perjantai-iltana.

- Olen pahoillani. Sinun pitää odottaa lauantaihin asti. Puhun vasta silloin.

Suomen lentopalloliiton johto ei suostunut vastaamaan puheluihin eikä soittopyyntöihin perjantai-iltana.

Kaikki merkit viittasivat siihen, että Berruto lähtee.

Näin on arveltu jo muutaman viikon ajan, kun Berruton nimi on ollut vahvasti esillä italialaisessa mediassa.

Berruto on luotsannut Suomea vuodesta 2005 lähtien ja johtanut maajoukkueen parempiin saavutuksiin kuin koskaan aiemmin.

Maajoukkue eteni Moskovan EM-turnauksessa (2007) sensaatiomaisesti välieriin asti.

Tämä on Suomen lentopallohistorian paras saavutus kautta aikojen.

Tammikuussa 2008 Suomi eteni Euroopan olympiakarsintaturnauksessa välieriin asti ja jäi vain kahden voiton päähän Pekingin paikasta.

Maailmanliigassa Berruton johtama joukkue on kaatanut jo maailman kovimmat joukkueet Brasilian, USA:n ja Venäjän.
Aihe:  lentopallo

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Lentopallo: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä