Sun Volley katkaisi keskiviikkona kuuden ottelun tappioputkensa miesten lentopalloliigassa, kun Kokkolan Tiikerit kaatui 3-0. Kaikki erät päättyivät kahden pisteen erolla.
Edellisen kerran Sun Volley oli voittanut 3. joulukuuta, jolloin VaLePa kaatui Raahessa. Oulussa Sun Volley pelasi kauden yhdeksännen ottelunsa ja otti vasta toisen kolmen pisteen voiton.- Saimme kaikki kokoonpanoon terveinä, se nyt ainakin oli syy voittoon. Toista erää oltiin jo häviämässä, sitten Sampsa Aitta tuli penkiltä ja syötti kaksi ässää. Toinen vaihtomies Tuomas Hautala otti kaksi torjuntapistettä, iloitsi Sun Volleyn valmentaja Sami Kurttila.
Tiikereiden Adrian Szlubowski oli 18 pisteellä tehokkain. Sun Volleyllä oli kolme 11 pisteen pelaajaa: Anssi Hakala, Joni Savimäki ja Alan Soares.
Voitolla Sun Volley kasvatti eron yhdeksäntenä olevaan Korsoon viiteen pisteeseen, tosin Sun Volley on pelannut kaksi ottelua vantaalaisia enemmän.
Kurttila kaipasi alkuviikosta vahvistuksia joukkueeseen, mutta ainakaan toistaiseksi sellaisia ei ole luvattu.
Sun Volley-Tiikerit 3-0 (25-23, 27-25, 25-23)
| Joukkue | |
|---|---|
| Hurrikaani | 19 14 0 1 4 46- 20 43 |
| Isku-Volley | 17 13 1 0 3 42- 16 41 |
| VaLePa | 17 10 4 1 2 45- 20 39 |
| Team Lakkapää | 18 9 2 3 4 41- 29 34 |
| MuurLe | 18 9 3 0 6 38- 28 33 |
| Etta | 18 7 3 2 6 37- 33 29 |
| Loimu | 19 8 0 4 7 35- 36 28 |
| Sun Volley | 20 5 2 5 8 35- 44 24 |
| KoVe | 18 5 1 2 10 26- 41 19 |
| Saimaa Volley | 18 3 4 1 10 28- 43 18 |
| Sampo | 19 4 0 1 14 16- 47 13 |
| Tiikerit | 19 2 1 1 15 18- 50 9 |
Seuraavat ottelut: 21. 1. Team Lakkapää-Sampo, Saimaa Volley-Loimu, VaLePa-Etta, MuurLe-Hurrikaani, 22. 1. Sun Volley-Sampo, KoVe-Isku-Volley, MuurLe-Loimu.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Aiheesta muualla kirjoitettua
Lentopallo: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Lentopallomestari ratkeaa seitsemännessä finaalissa
26.04.2012 21:47 -
-
-
-
-
-




