Vammalan Lentopallo säilytti kärkipaikkansa miesten lentopalloliigassa kaatamalla keskiviikkona paikallisvastustajansa Tampereen Isku-Volleyn 3-2.
VaLePa voitti ensin kaksi erää selvin eränumeroin, hävisi kaksi seuraavaa 15-25, mutta toipui päätöserään vieden sen 15-12.Olli Kunnari teki kuudennen peräkkäisen voittonsa ottaneelle VaLePalle 20 ja Timo Jokinen 15 pistettä. Jalkavammasta toipunut hakkuri Joni Mikkonen pelasi reilut kaksi erää tehden 10 pistettä.
- Peli sujui hyvin, mutta nilkka kipeytyi ja pyysin itse päästä vaihtoon. Päätöserässä myös Kunnarin nilkka muljahti ja Petteri Friberg tuli hänen tilalleen onnistuen hyvin. Kun vielä kakkospassari Toni Vahela pelasi päätöserän, niin vaihtopelaajille kuuluu suuri kiitos voitosta, Mikkonen sanoi.
Isku-Volleyn tehopelaajat olivat 21 pisteen Tuomas Tihinen sekä 16 pistettä koonneet Ville Louhela ja Matti Ollikainen. Joukkue johti päätöserää 12-11, mutta VaLePa voitti neljä pistettä peräkkäin.
Hurrikaani piti kakkospaikan
Liiganousija Korson Veto pelasi jo kolmannen peräkkäisen viisieräisen ottelun, mutta kahden viime viikonlopun voiton jälkeen tuli lopulta niukka tappio. Liigassa toisena ollut Hurrikaani-Loimaa voitti 3-2 ja päätöserän 18-16, voitto oli sille neljäs peräkkäinen.
- Tilanne oli haastava, sillä normaalikuusikon yleispelaajat Jimmy Hernandez ja Aivars Petrusevics olivat sivussa. Jimmy on loukkaantunut ja Aivars oli Latviassa katsomassa viime perjantaina syntyneitä kaksosiaan, sanoi Hurrikaanin valmentaja Ville Kakko.
Hakkuri Ismo Moilanen kokosi neljässä erässä 21 pistettä, Pavel Kruzajev tuurasi häntä kolmannessa erässä ja hän teki kaikkiaan 13 pistettä. Keskitorjuja Aleksi Kaatrasalo oli prosenteissa paras iskijä ja sai kasaan 15 pistettä.
Toni Kankaanpää teki 29 pistettä ja Jussi Niemelä 24 KoVelle. Pisteellä KoVe kasvatti eron karsintaviivaan eli Saimaa Volleyhin kolmeen pisteeseen.
Hurrikaani johti kolmatta erää lähes loppuun saakka, mutta KoVe kiri lopussa ohi ja varmisti yhden pisteen. Kolmekin pistettä oli lähellä, sillä KoVe johti neljättä erää 16-13.
Etta katkaisi tappioputkensa
Oulun Etta oli ennen Rovaniemen otteluaan hävinnyt neljä kertaa peräkkäin ja sen varmalta näyttänyt paikka pudotuspeleissä oli uhattuna. Olli Kuoksan valmentama Etta voitti kuitenkin Team Lakkapään 3-2, viides erä päättyi 15-13, ja sen asema parani jälleen.
- Meillä on ollut loukkaantumishuolia. Vuk Karanovic oli sivussa muutaman pelin ja pystyi vasta nyt hyppäämään kunnolla, libero Panu Pahtaja on edelleen toipilas eikä pystynyt tänäänkään täysipainoiseen peliin. Taktinen syöttö kuitenkin toimi, ja voitto tuli, Kuoksa sanoi.
Lakkapää johti päätöserää 10-7, mutta sortui sitten tehottomuuteen hyökkäyksessä. Salvis Cielavs johti Ettaa 23 pisteellä, Karanovicin saldo oli 15 pistettä. Spencer Leiske oli 22 pisteellä Lakkapään tehokkain, Jussi Sirviö iski keskeltä tehokkaasti ja kokosi 14 pistettä.
Etta johti kahden erän jälkeen 2-1, mutta Lakkapää sai pelinsä kulkemaan. Kolmeen erään 26 omaa virhettä tehnyt joukkue teki erässä vain kuusi virhettä ja voitti himmeämmissä valoissa pelatun erän 25-18. Viidenteen erään valot saatiin taas kuntoon.
Sampo terävä erien lopuissa
Karsijan paikalla oleva Saimaa Volley laittoi kotijoukkue Pielaveden Sammon ahtaalle kolmen erän ajan, mutta ei pystynyt käyttämään paikkojaan riittävän tehokkaasti. Lopulta Sampo voitti 3-1.
Saimaa Volley voitti toisen erän murskalukemin ja sillä oli kolmannessa erässä viisi eräpalloa, erän voitto olisi varmistanut sille yhden vieraspisteen. Sampo kesti 33 pistettä koonneen Luis Salgadon johdolla.
- Pelissä oli hyviä ja huonoja jaksoja, mutta tiukoissa paikoissa erien lopuissa kokemus nousi esiin, sanoi Sammon valmentaja Jukka Tuovinen.
Saimaan tehopelaajat olivat totutusti ulkomaalaiset. Romans Sauss kokosi 23 ja Matt Proper 20 pistettä. Proper on vain kaksi kertaa jäänyt alle 20 pisteen kuudessa ottelussa.
Miesten mestaruusliiga:
Team Lakkapää-Etta 2-3 (19-25, 25-21, 23-25, 25-18, 13-15)
VaLePa-Isku-Volley 3-2 (25-22, 25-18, 15-25, 15-25, 15-12)
Sampo-Saimaa Volley 3-1 (25-19, 16-25, 30-28, 27-25)
Hurrikaani-KoVe 3-2 (25-21, 19-25, 25-27, 25-23, 18-16)
VaLePa 24 15 5 1 3 64- 27 56
Hurrikaani 24 16 2 1 5 58- 29 53
Isku-Volley 24 15 2 3 4 57- 31 52
MuurLe 24 10 4 3 7 50- 42 41
Team Lakkapää 23 9 3 6 5 50- 44 39
Loimu 25 7 3 7 8 47- 54 34
Etta 24 7 4 3 10 46- 51 32
Sampo 23 10 5 2 6 53- 39 30
Sun Volley 22 6 2 5 9 38- 48 27
KoVe 24 4 3 4 13 33- 60 22
Saimaa Volley 24 3 4 2 15 33- 62 19
Tiikerit 23 1 2 2 18 22- 64 9
Kommentit
Kirjoita kommentti
Aiheesta muualla kirjoitettua
Lentopallo: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Lentopallomestari ratkeaa seitsemännessä finaalissa
26.04.2012 21:47 -
-
-
-
-
-




