Keijo

Lifestyle

Valikko

Lifestyle

Millaisen kansallisasun puet maanantaina päällesi? Osallistu haasteeseen!

Lähetä kuva
Tuuletetaan kansallispukuja yhdessä! Millaisen asun sinä laitat päällesi?
Suomessa vietetään maanantaina 5. elokuuta kansallispuvun päivää.

Viikonloppuna kansallispäivään otettiin jo varaslähtö. Muun muassa Vaasassa, Seinäjoella, Lapualla ja Kokkolassa järjestettiin sunnuntaina Kansallispuku-piknik, joka oli kansallispukujen kollektiivinen tuuletustapahtuma etukäteen.

Synttäreiden taustalla on vanha tapahtuma: Kansallispukujen ensimmäinen suuri julkinen esiintyminen oli näihin aikoihin vuonna 1885, kun  Keisari Aleksanteri III ja keisarinna Maria Feodorovna olivat vierailulla Lappeenrannassa. Suomen naisten lahjana keisarinnalle annettiin soutuvene, ja sitä souti juhlapaikalle kahdeksan neitoa kansallispuvuissa. Tätä tapahtumaa pidetään kansallispuvun syntymäpäivänä, kertoo Kansallispukupiknik-sivusto.

Mikä kansallispuku sinulla on ja miksi? Mitä osia siihen kuuluu?

Ota kuva itsestäsi kansallispuku päällä maanantaina ja lähetä kuva puvustasi tarinan kera Ilta-Sanomiin täällä: lukijat.iltasanomat.fi

Haastamme myös miettimään, millainen olisi moderni kansallispuku: Miltä näyttää tämän päivän kansallisasu?

Kerro ja keskustele aiheesta alla olevassa kommentointikentässä.

Ota kantaa

Onko sinulla kansallispuku?

Kyllä 26% Ei 74%
Ääniä yhteensä 2699

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    3. 3

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 00 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    4. 4

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    5. 5

      Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

    6. 6

      Kannattaako sukkia käyttää nukkuessa?

    7. 7

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    8. 8

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    9. 9

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    10. 10

      Kurvikaunotar Iskra Lawrencen, 26, meikitön ja täysin käsittelemätön uimapukukuva ihastuttaa – ”Aitous on seksikästä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    8. 8

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    9. 9

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    10. 10

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    3. 3

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 00 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    4. 4

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    5. 5

      Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

    6. Näytä lisää