Heli, Heljä, Helinä

Lifestyle

Valikko

Lifestyle

Ruokasooda on kodin ihmeaine - 6 kätevää käyttötapaa

Ruokasooda ei ole pelkästään leipojan keittiönkaapin perusartikkeli. Sitä voi käyttää useiden kodin ongelmien ratkaisuun.

IS esittelee kuusi vaihtoehtoista tapaa käyttää ruokasoodaa

1. Helpottaa närästystä. Sekoita lasilliseen vettä teelusikallinen ruokasoodaa ja kulauta alas. Ruokasooda vähentää mahalaukun happoisuutta.

2. Poistaa tahroja ja valkaisee kevyesti pyykkiä. Sekoita puoli desiä ruokasoodaa pesupulverin kanssa ja pistä pesukone pyörimään.

3.  Häivyttää pahaa hajua. Lisää veteen hieman ruokasoodaa ja pese liuoksella tunkkaiselta tai pahalta haisevat esineet, esimerkiksi tuttipullot, muovikulhot tai vaikkapa hiusharja.

4. Poistaa pohjaan palaneen kattilan karstat. Sekoita vettä ja ruokasoodaa. Kaada neste kattilaan ja anna seoksen seistä hetki ennen kuin tiskaat astian. Kattila on taas käyttökelpoinen.

5. Kirkastaa esimerkiksi hopean. Laita ruokasoodaa kosteaan liinaan ja puhdista esine: tehoaa hopean lisäksi teräkseen, lasiin, posliiniin ja muoviin.

6.  Valkaisee hampaita. Kasta hammasharja ruokasoodaan ja harjaa hampaat. Huuhtele tarkasti. Tee temppu 2 – 3 kertaa kuukaudessa. Ole tarkkana, ettei määrä ylity, sillä ruokasooda voi vaikuttaa hampaiden kiilteeseen.

Lähde: Expressen

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    3. 3

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    4. 4

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    5. 5

      Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

    6. 6

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    7. 7

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    8. 8

      Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

    9. 9

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    10. 10

      Koiran juoma-astia olikin arvokas design-esine – Tapanin löytö oli joutua roskiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    4. 4

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. 6

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    9. 9

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    10. 10

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    3. 3

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    4. 4

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    5. 5

      Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

    6. Näytä lisää