Satu Taiveaho juhlii tänä vuonna Linnassa ensimmäistä kertaa ex-kansanedustajana.
- Oikein hyvillä mielin olen juhliin menossa. Kyseessä on tärkeä juhla, ja on mukava nähdä tuttuja, Satu Taiveaho kertoi ennen juhlia.
Nykyään Sininauhasäätiön toimitusjohtajana työskentelevä Taiveaho hankki juhlapukunsa jälleen Tampereen Pikku-Pariisi-liikkeestä.
– Eva Turunen on tuonut puvun Pariisista. Hän on luottovaatettajani, joka on hankkinut kaikki pukuni Linnan juhliin ensimmäistä pukua lukuun ottamatta.
Aviomiehensä, kansanedustaja Antti Kaikkosen kanssa Linnaan asteleva Taiveaho toivoo itsenäisyyspäivän herkistävän ihmiset ajattelemaan vähäosaisia.
– Toivon, että myös niiden asiat pysyvät mielissä ja esillä, jotka eivät juhlahumussa ole ja elä. Oman työni kautta näen nykyisin joka päivä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tilanteen.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
1.
-
Maailman kuuluisin teinivaimo teki seksivideon 19.5. 19:42
2.
-
Silminnäkijä todisti kauhunhetkiä Langinkoskella: "Näin punaisen puseron" 19.5. 22:18
3.
-
Leijonapakki: "Emme v***u vain olleet yhtään valmiita" 19.5. 22:51
4.
-
Cannesin elokuvajuhlien sokkileffa: kovaa ruotsalaista pornoa 19.5. 20:46
5.
-
Avaruuskapseli täynnä kuolleita laskeutui Etelä-Uralille 19.5. 21:16
6.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
7.
-
Ruotsalaislehti: Granlundista Suomen syntipukki - taas 19.5. 20:34
8.
-
Sveitsin unelma MM-kullasta murskaksi - Tre Kronor juhlii 00:17
9.
-
Jukka Jalonen: Ihan perseestä! 19.5. 19:47
10.
-
Oscar-gaalan irstain pukeutuja on jälleen sinkku 19.5. 13:47
11.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
12.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
13.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
14.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
15.
-
Madden mekko aiheutti kohun - raskaushuhut lähtivät liikkeelle 19.5. 17:29
16.
-
Kontiola MM-kisojen paras hyökkääjä 00:31
17.
-
Tässä on Jukka Jalosen viimeinen puheenvuoro päävalmentajana 19.5. 22:27
18.
-
111 työntekijää kuoli - omistaja joutui maastapoistumiskieltoon 19.5. 22:41
19.
-
Lyonista löytyi kahden lapsen ruumiit - kurkut viilletty auki 19.5. 21:35
20.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
1.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
2.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
3.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
4.
-
Kansanedustajan ja toimittajan yllättävä romanssi! 18.5. 21:43
5.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
6.
-
Maailman kuuluisin teinivaimo teki seksivideon 19.5. 19:42
7.
-
Oscar-gaalan irstain pukeutuja on jälleen sinkku 19.5. 13:47
8.
-
Krista Siegfrids jatkoilla: Me teimme historiaa! 19.5. 8:40
9.
-
Madden mekko aiheutti kohun - raskaushuhut lähtivät liikkeelle 19.5. 17:29
10.
-
Jukka Jalonen: Ihan perseestä! 19.5. 19:47
11.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
12.
-
Eva Longoria ja korkean halkion kirous - intiimialue paljastui Cannesissa 19.5. 16:57
13.
-
Tässä ovat euroviisujen tulokset ja kaikki pisteet 2013 19.5. 8:23
14.
-
Avaruuskapseli täynnä kuolleita laskeutui Etelä-Uralille 19.5. 21:16
15.
-
Äiti ja lapsi huuhtoutuivat kovaan virtaan Kotkassa 19.5. 22:16
16.
-
Silminnäkijä todisti kauhunhetkiä Langinkoskella: "Näin punaisen puseron" 19.5. 22:18
17.
-
Tanska voitti euroviisut, Suomi finaalin 24:s 19.5. 5:26
18.
-
Ruotsissa juhlitaan kuninkaallisia kuulutuksia - Madeleine säväytti vihreässä 19.5. 14:14
19.
-
Mystinen vika viivästytti Finnairin lentoa 666: "Koski vain meitä" 19.5. 16:05
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Lotta, 38, avautuu seksistä: "Mukana oli se naapurinsetä, jonka kanssa eksyin sänkyyn" 13.5. 15:33
2.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
3.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
4.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
5.
-
Nuori mies potki tuntemattoman 17-vuotiaan tytön hengiltä Espoossa 13.5. 12:02
6.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
7.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
8.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
9.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
10.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
11.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
12.
-
Varo verkkopankkiryöstöä! 13.5. 6:40
13.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
14.
-
Eero kuoli 20 euron takia – poliisi kertoo yhteenoton syyn 14.5. 10:18
15.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
16.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
17.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
18.
-
Serbian kaunottaret raivostuivat viisutappiosta: Rasismia! 15.5. 17:47
19.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
20.

Alatalo: Linnan juhlat maakuntaan kiertämään
Niinistön valinta: Itsenäisyyspäivän vastaanotto siirtyy Tampere-taloon
Kanervan hypnotisoinut Karma MTV3:lle: "Tekstasin Ikelle, hän ei vastannut"
Sari Helinillä Linnan juhlissa näyttävä koru - 8000 euron timanttisormus roskiin!
TS: Turku haluaa ensi vuoden linnanjuhlat
IS esittelee: Linnan juhlien tuntemattomat puolisot
Näin Linnan jatkoilla juhlittiin - tanssia, laulua, samppanjaa ja pelinjakajana yllättävä nimi!
Teuvo Hakkarainen tv:ssä: Ei se muille kuulu
IS selvitti: Tässä selitys Noora Karman tempuille Linnan jatkoilla? Katso ja vertaa!
Kanerva arvoituksellisena: "Tempusta voi tulla jälkipyykkiä"
Jaana Pelkonen: "Rengastettu nainen"!
Sofi Oksaselta erityiskehut Haukiolle - "hän oli todella hyvä"
Tapakouluttaja paheksuu Stubbin käytöstä Linnassa
Päivi Räsäsen floppipuku - pienyrittäjä teki Etiopiassa
Sotaveteraanilta huima pakokertomus Linnan juhlien suorassa lähetyksessä
Aira Samulinilla yllään liki sama koru kuin Tähtien sodan prinsessa Leialla!
Cheek veti Linna-rapin - mitä mieltä olet?
K24: Ylilääkäri tyrmistyi Kanervalle tehdystä tempusta: "Epäeettistä viihdettä"
Cannesin elokuvajuhlien sokkileffa: kovaa ruotsalaista pornoa
Maailman kuuluisin teinivaimo teki seksivideon
Hankkikaa huone! Paris Hilton ja River Viiperi lemmenkipeinä - katso kuvat!
Madden mekko aiheutti kohun - raskaushuhut lähtivät liikkeelle
Eva Longoria ja korkean halkion kirous - intiimialue paljastui Cannesissa
Intiimi lounas ja pusuttelua - Ozzy Osbourne ja Sharon sittenkin yhdessä?
Pysytkö enää perässä Pattinsonin ja Stewartin on/off-suhteessa? Tässä tuorein käänne
Ruotsissa juhlitaan kuninkaallisia kuulutuksia - Madeleine säväytti vihreässä
Oscar-gaalan irstain pukeutuja on jälleen sinkku




