Keijo

Linnan juhlat

Valikko

Linnan juhlat

Tällaiset ovat Niinistön ja Haukion ensimmäiset Linnan juhlat

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö isännöi tänä vuonna ensimmäistä kertaa itsenäisyyspäivän vastaanottoa.
Tänä vuonna Linnan juhlien teemana on ”Suomalaisia tekoja ja työtä”.

- Teeman mukaisesti vastaanoton kutsuvieraissa on huomioitu henkilöitä, jotka tekojensa ja työnsä kautta ovat edistäneet Suomen ja suomalaisten hyvinvointia, presidentin kanslia kertoo tiedotteessaan.

Vastaanotolle on kutsuttu tänä vuonna myös aiempaa enemmän sotaveteraaneja ja lottia.

Juhlavastaanoton kättelyn aikana taustamusiikista ja myöhemmin illalla tanssimusiikista Valtiosalissa vastaa Kaartin Soittokunta,  jota johtavat puolustusvoimien ylikapellimestari, musiikkieverstiluutnantti Elias Seppälä, Kaartin Soittokunnan päällikkö, musiikkimajuri Raine Ampuja sekä musiikkikapteeni Ville Paakkunainen.

Kevyempää tanssimusiikkia soittavan Kaartin Soittokunnan Combo-yhtyeen laulusolistina on Marika Tuhkala.

Linnan kolmannen kerroksen Keltaisessa salongissa kuullaan suomalaista modernia kansanmusiikkia, jota esittää Saaga Ensemble -yhtye.
 
Kulttuuripuolelta Linnaan ovat saaneet kutsun muun muassa Laura Voutilainen, Cheek, Pepe Willberg ja Virve Rosti.

Myös viime vuonna juhlia selostaneet Matti Rönkä ja Marjukka Havumäki ovat tänä vuonna juhlavieraina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    3. 3

      Tyttöystävänsä kuolemasta epäilty nuorukainen sai ensimmäisen rikostuomionsa jo 15-vuotiaana – pahoinpiteli tyttöjä Nokialla uutenavuotena

    4. 4

      HS: Sipoossa julmasti pahoinpidellyn pojan äiti vaatii tekoja kiusattujen auttamiseksi: ”En anna tämän enää olla”

    5. 5

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    6. 6

      Kaisa Mäkäräinen poistui vapaaehtoisesti kuumimmasta MM-spekulaatiosta – Jari Isometsä: ”Viisi on enää jäljellä”

    7. 7

      Sastamalan kuolonkolari: Näin 34-vuotias mies ajoi ennen törmäystä 17-vuotiaisiin nuoriin – katso animaatio

    8. 8

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Rakastunut Olli Lindholm puhuu ensi kertaa uudesta naisystävästään Eveliinasta, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    8. 8

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    9. 9

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    10. 10

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    3. 3

      Tyttöystävänsä kuolemasta epäilty nuorukainen sai ensimmäisen rikostuomionsa jo 15-vuotiaana – pahoinpiteli tyttöjä Nokialla uutenavuotena

    4. 4

      HS: Sipoossa julmasti pahoinpidellyn pojan äiti vaatii tekoja kiusattujen auttamiseksi: ”En anna tämän enää olla”

    5. 5

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    6. Näytä lisää