Torsti

Linnan juhlat

Valikko

Linnan juhlat

15 hauskaa tarinaa Linnan juhlista

Puku repesi, kravaatti oli päässä ja maailman kauneimpia missejä vähäteltiin. Linnan juhliin on mahtunut vuosien varrella vaikka mitä.
1937
Kun Kyösti Kallio tuli Linnan isännäksi, hän kielsi tanssin ja alkoholin. Sen sijaan nähtiin komea ilotulitus.

1953
J.K. Paasikivi jätti vieraat kättelemättä terveytensä takia.

1955
Presidentin rouva Alli Paasikiven käsivarret uudistivat suomen kielen. Kaikki tietävät vielä nykyään, mistä puhutaan, kun puhutaan "alleista".

1964
Linnassa tanssittiin letkajenkkaa.

1975
Miss Universum Anne Pohtamo ja Miss Young International Beauty
Merja Tammi kutsuttiin Linnaan, mikä oli siihen aikaan misseille harvinaista.

- Olin kauhean nuori ja oli pelottavaa olla Linnan juhlissa, Tammi muistelee.

- Minulle jäi mieleen, kun
Armi Ratia tuhahti halveksivasti, että milläköhän ansioilla nuo ovat tänne päässeet. Tuntui pahalta, koska olin nuori ja vielä muotialalta oleva tyyppi tuhahteli.

Iltapukunsa Tammi oli napannut omasta vaatekaapistaan.

- Silloin oli sellainen merkki kuin Kirjokangas. Iltapuku oli ollut mulla jossain. En teettänyt mitään, laitoin mitä oli. Lahjoitin puvun 15 vuotta sitten hyväntekeväisyyteen lasten syöpäosastolle.

1986
Juice Leskisellä oli solmio sidottuna päähänsä. Kohu nousi myös siitä, että Juice tuli paikalle Tarja-vaimonsa kanssa, vaikka pariskunta oli kertonut eroavansa.

1986
Jari Tervo sai porttikiellon Linnan juhliin eksymisestään kättelyjonoon.
Tervo oli tuolloin Linnassa toimittajana työtehtävissä. Tervon porttikielto kumottiin myöhemmin.

1995
Silloinen pääministeri Paavo Lipponen jätti juhlat väliin. Hän vetosi sairastumiseen, mutta paljasti vuosia myöhemmin todellisen syyn. Silloinen vaimo Aila-Marja oli heittänyt miehensä frakin kylpyammeeseen.

1996
Mauno Koivisto lähti Martti Ahtisaaren juhlista jatkoille Postipankin huvilalle. Loppuillasta hän kysyi seurueensa naisilta, onko rouvilla flunssaa. Saatuaan kielteisen vastauksen hän suuteli ympärillään olevia naisia.

2005
Laulaja Jonna Tervomaan rintaliivit olivat jääneet kotiin ja syntyi niin kutsuttu nänni-gate.

- On kamalaa, että Suomen itsenäisyyspäivän vastaanotosta Presidentinlinnassa otsikoihin nousee kaksi nänniä, joilla ei ole pikkuriikkisintäkään osaa eikä arpaa Suomen itsenäistymisprosessissa. On kamalaa, että nuo kaksi nänniä ovat minun, Jonna kirjoitti kotisivuillaan.

2006
Euroviisut voittaneen Lordi-keulakuvan vaimo Johanna Askola-Putaansuu saapui juhliin miehensä kutsulla 2006. Etiketin mukaan avec-kutsulla ei saa tulla juhliin, jos kutsun saaja on estynyt. Lordi itse ei halunnut juhliin, koska hänen olisi pitänyt paljastaa kasvonsa.

2007
Korkeahattuiset kokit herättivät huomiota Linnan parketilla. Kaksi keittiömestaria päätti lähteä tanssimaan juhlissa. Henkilökunnan tanssahtelua ei pidetty sopivana.

2007
Kansanedustaja Jaana Pelkonen ja hänen poikaystävänsä
Niko tapasivat Linnassa. Tuolloin Niko oli juhlissa kadettina ja tanssitti Jaanaa. Seurustelun he aloittivat pari vuotta myöhemmin.

2009
Näyttelijä Maria Sidin puku repesi, kun "iso mies astui hameen päälle".

- En halua sanoa, mistä kohtaa se repesi. Onneksi siellä oli ompelijat, jotka saivat sen hienosti kasaan. Ainoa asia, joka harmitti, oli se, että repeäminen tuli julki. Kaikki näkivät, mitä tapahtui. En olisi halunnut kertoa siitä, koska se oli niin noloa, kun kyseessä oli arvokas juhla, Sid muistelee.

2011
Tarja Halosen puvun suunnitellut Ilona Pelli riehui jatkoilla eikä päässyt ravintolaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    4. 4

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    5. 5

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    6. 6

      Marja Hintikan lapset sekoittivat äitinsä ja Jennifer Lopezin takapuolet – ”Elän tällä seuraavat 30 vuotta”

    7. 7

      Toinenkin iso moka Oscar-gaalassa – tuottaja sekoitettiin kuolleeseen ystäväänsä

    8. 8

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    9. 9

      Klamydia heitti tappelupukarit ulos kesken keikan Tampereella, yleisöltä raikuvat aplodit – ”Saatiin urpot ulos”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    6. 6

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    7. 7

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    8. 8

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    4. 4

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    5. 5

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    6. Näytä lisää