Onni, Sisu

Linnan juhlat

Valikko

Linnan juhlat

Jani Toivola pettyi: Ei vieläkään tanssia Maria Guzenina-Richardsonin kanssa

Ensimmäisen kauden kansanedustaja, vihreiden Jani Toivola on innokas tanssija.
Hän on Linnassa nyt kolmatta kertaa, joten mieleenpainuneita tilanteita tanssilattialla on jo kertynyt.

- Ensimmäisenä vuonna löysin itseni tanssilattialta piispa Irja Askolan kanssa, eli mitä vaan voi tapahtua, Toivola kertoo.

Jo kahtena vuonna Toivolan harras toive on ollut päästä tanssimaan Maria Guzenina-Richardsonin kanssa. Valitettavasti tämä ei toteudu vieläkään: Toivolan toivottu tanssipari ei pääse tänä vuonna työmatkan vuoksi juhliin.

Mutta onneksi tanssitettavia Linnassa riittää.

 -  Kai kadettienkin kanssa voi tanssia vaikka on oma puoliso mukana, Toivola miettii. 

Hän on Linnassa jälleen puolisonsa Teemu Hirvimäen kanssa.

Toivola on toki muutenkin mielissään Linnan juhlista. Häntä viehättää erityisesti se, että Linnassa pääsee keskustelemaan mitä erilaisimpien ihmisten kanssa.

 -  Yhtäkkiä keskusteluringissä saattaa seistä piispa, rokkitähti, presidentti ja lotta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    2. 2

      Axl Smithille vuosi ja 2 kuukautta ehdollista vankeutta salakatseluvyyhdistä – maksettavaksi yli 150000 euron korvaukset

    3. 3

      Tässä ovat uudet Temptation Island -parit! He lähtevät koettelemaan parisuhdettaan viettelysten saarelle

    4. 4

      Suosittu tv-juontaja, 51, iski perheen lastenhoitajan ja karkasi lemmenlomalle – vaimo raivostui salasuhteesta

    5. 5

      Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

    6. 6

      ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

    7. 7

      Nyt puhuu päävalmentaja: Pudottiko Reijo Jylhä Aino-Kaisa Saarisen MM-startista oman maineensa vuoksi?

    8. 8

      Tuleeko ensimmäinen kulta Suomeen? IS seuraa naisten 10 kilometrin kilpailua

    9. 9

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    10. 10

      ISTV:n hiihtostudio suorana juuri nyt – yltääkö Krista Pärmäkoski taas mitaleille?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    6. 6

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    7. 7

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    8. 8

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    9. 9

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    10. 10

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    2. 2

      Axl Smithille vuosi ja 2 kuukautta ehdollista vankeutta salakatseluvyyhdistä – maksettavaksi yli 150000 euron korvaukset

    3. 3

      Tässä ovat uudet Temptation Island -parit! He lähtevät koettelemaan parisuhdettaan viettelysten saarelle

    4. 4

      Suosittu tv-juontaja, 51, iski perheen lastenhoitajan ja karkasi lemmenlomalle – vaimo raivostui salasuhteesta

    5. 5

      Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

    6. Näytä lisää