Selma

Linnan juhlat

Valikko

Linnan juhlat

Linnan edustalla tungosta: IS seurasi suorana

IS TV oli paikalla, kun vieraat saapuvat tasavallan presidentin Sauli Niinistön ensi kertaa isännöimiin itsenäisyyspäivän juhliin Presidentinlinnaan. Lähetys on nyt päättynyt.
Klo 19.51

Komissaari Olli Rehn kertoi tulleensa juuri Bangkokista. Hän kertoi, etteivät työasiat pyöri mielessä, mutta joutui silti puhumaan niistä toimittajille. 

- Euroopan tilanne on vaikea, mutta kriisi nitistetään kyllä, hän sanoi.

Klo 19.43

Kirjailija Sofi Oksanen kertoi pukunsa liittyvän vanhaan mytologiaan.
- Pyrin siihen, että itsenäisyyspäivänä ei tarvitse tehdä töitä, hän kertoi päivästään.

Hän kertoi Pro Finlandia-mitalin olevan suuri kunnianosoitus.

Klo 19.40

Mikko Alatalo saapui paikalle puolisoineen.
- Kävimme shampanjalounaalla ja tapasimme ystäviä.
- Odotamme mielenkiinnolla, kun uusi isäntä ja emäntä ovat juhlissa, hän kertoi tunnelmiaan.

Klo 19.38

Näyttelijä Aake Kalliala ja liikemies Hjallis Harkimo saapuivat hyvällä tuulella yksissä tuumin Linnaan.

Klo 19.34

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner sanoi käyneensä tänään hiihtämässä 15 kilometriä ja alkaneensa sitten laittautumaan.

- Veteraanin tyttärenä itsenäisyys merkitsee hirveän paljon, hän sanoi.

Klo 19.33

Keskustan kansanedustaja Tuomo Puumala sanoi, että miehen valmistautuminen on helppoa.
- Käy vain suihkussa ja laittaa frakin päälle.

Päivän perinteisiin kuuluu hänen mukaansa ruokailua ja kirkossakäyntiä.

- Odotamme suurella mielenkiinnolla sitä, hän vastasi kysymykseen odotuksista Sauli Niinistön kädenjäljestä juhlissa.

Klo 19.31

Vasemmistoliiton kansanedustaja Silvia Modig kiirehti Linnaan, mutta ehti huikkaamaan toimittajille pukunsa olevan kierrätysmateriaalia.

Klo 19.26

Vihreiden kansanedustaja ja Sauli Niinistön kanssa presidentin paikasta taistellut  Pekka Haavisto  puolisonsa ja Tanssii tähtien kanssa-kilpailija Antonio Floresin kanssa tuli paikalle.

- Kyllä tosimiehetkin tanssivat, mutta Antonio aina haukkuu tanssiani, Haavisto sanoi.

Klo 19.24

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Väätäinen kertoi ehtineensä katsoa Tuntematonta sotilasta tänään Antero Rokan kuuluisaan "kuuleha sie vänskä"-alkuiseen repliikkiin saakka.

Klo 19.20

Vares-kirjailija Reijo Mäki odotti mukavaa juhlaa, joskin epäili Linnassa olevan kuumaa ja ahdasta.

Klo 19.14

Iloinen perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen ei kertonut, oliko maistanut jo ennakkoon jotakin.

- Se ei kuulu sinulle, hän sanoi toimittajalle.

Hakkaraisen mielestä itsenäisyydessä on iloista moni asia.

- Meillä on oma kieli, kulttuuri, presidentti.

Hän ei aikonut tanssia sanojensa mukaan ainakaan vihreiden kansanedustaja Pekka Haaviston puolison Antonion kanssa.

Klo 19.05

Keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen saapui juhliin.
- Olen menossa huomenna töihin, hän vastasi kyselyihin boolin maistamisesta.

Klo 19.08

Taiteilija Jukka Kuoppamäki puolisoineen tuli paikalle.
- Itsenäisyys merkitsee sanan-, uskonnon- ja mielipiteenvapautta. On hienoa, että tänne on kutsuttu enemmän työmiehiä kuin johtajia, Kuoppamäki sanoi.

Klo 18.59

Jääkiekkoliiton puheenjohtaja   Kalervo Kummola ei odottanut suuria muutoksia juhlissa.

Klo 18.55

Ensimmäistä kertaa Linnan juhliin kutsuttu Apulanta-yhtyeen rumpali Sipe Santapukki kertoi, että itsenäisyyspäivä herättää hänessä hartautta.

Klo 18.49

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz puolisoineen saapui paikalle iloisella mielellä jo 30. kerran.

- Aika pieniä muutoksia siellä on tapahtunut. Olen kuullut, että nyt sotaveteraaneja on kutsuttu enemmän, mikä on hieno ele, hän sanoi. 
Hänen puolisonsa kuvaili Linnan boolia kirpeäksi.

- Se on kuin jokin muukin booli, vähän sellaista kirpsakkaa.

Klo 18.40

Urheiluselostaja Kaj Kunnas puolisoineen saapui Linnaan.
- Kolmikantasysteemillä mennään, eli nöyränä, iloisena, ja koska olen ensikertalainen, uteliaana, hän totesi IS:lle.

Klo 18.37

Paikalle tuli olympiamitalisti Tuuli Petäjä-Sirén puolisonsa kanssa.

Klo 18.32

Palkittu yrittäjäpariskunta Taito Ylhäinen ja Kaarina Ylhäinen Asikaisten Louhisaaren kartanosta saapuivat paikalle.
- Odotamme iloisia ihmisiä, kuten itsekin olemme, Taito Ylhäinen kertoi.

Klo 18:25

Olympiamitalisti Antti Ruuskanen saapui Linnaan. Hän sai pronssimitalin Lontoon olympialaisissa 2012.

Suora lähetys Mariankadun sisäänkäynniltä alkaa noin kello 18.15. Kuvayhteys aukeaa tähän artikkeliin tuolloin, joten päivitä tämä sivu noin kello 18.15.

Paikalla oleva Ilta-Sanomien toimittaja Simo Holopainen kysyy lähetyksessä vieraiden tunnelmista ennen arvokkaan Suomen itsenäisyysjuhlan alkamista.

Lähetys jatkuu noin kello 19.30 asti. Koska lähetys on suora, kuva saattaa välillä heilua tai olla paikallaan. Odota rauhassa, tapahtumat jatkuvat hetkisen kuluttua.

Jos käytät mobiilia, näet suoran lähetyksen tästä linkistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      Imatran kolmoismurhasta epäillyllä useita rikostuomioita – tuomittu taponyrityksestä ja rattijuopumuksista

    4. 4

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

    7. 7

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    8. 8

      Poliisi esittää 23-vuotiasta vangittavaksi kolmesta murhasta epäiltynä – vangitsemis­oikeudenkäynti keskiviikkona

    9. 9

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    10. 10

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    5. 5

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    6. 6

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    7. 7

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    10. 10

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      Imatran kolmoismurhasta epäillyllä useita rikostuomioita – tuomittu taponyrityksestä ja rattijuopumuksista

    4. 4

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. Näytä lisää