Tuuli, Tuulia, Hilda

Linnan juhlat

Valikko

Linnan juhlat

Näin kansanedustaja valmistautui Linnan juhliin - katso kuvat!

Kansanedustaja Outi Mäkelä tulee ulos Rajamäen kirkosta Nurmijärvellä kello 11.15. Hän on osallistunut itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukseen kotikylällään ja ollut laskemassa seppeleen sankarivainajien haudalle.
- Pappi oli nuori nainen, joten meitä oli seurakunnan ja kunnan edustajina kaksi naista. Se on hieno asia itsenäisessä ja tasa-arvoisessa Suomessa, että naiset pääsevät tärkeisiin tehtäviin ja heitä arvostetaan ja kunnioitetaan, 38-vuotias toisen kauden kansanedustaja sanoo.

Ennen jumalanpalvelusta aamu on sujunut lipunnoston merkeissä Klaukkalan kirkolla, missä Mäkelä kunnanhallituksen sekä partioparlamentin puheenjohtajana on pitänyt puheen.

-Hyvinvointiyhteiskunta on iso ja arvokas asia. Minulle on tärkeää pitää siitä huolta, etsiä ja edustaa asioita jotka edistävät yhteistä hyvää.

Rajamäeltä Mäkelä lähtee Lohjalle. Sinikka Nikander on suunnitellut hänen koko juhlatyylin alusta loppuun. Idea lähti sinisestä, silkkisestä pukukankaasta, joka on löytö Lontoosta.

Kiireiselle kansanedustajalle tämä on rentouttava hetki. Ulkonäön rakentamisen hän uskoo täysin ammattilaisen käsiin.

- En ehtisi tätä itse suunnitella, enkä pidä kaupoissa käymisestä. Sinikka laittoi minut viime vuonnakin. Jo pelkästään hänen kauniiseen kotiinsa tuleminen rentouttaa, Mäkelä sanoo.

Monien muiden julkista työtä tekevien naisten tavoin ulkonäköasiat mietityttävät Mäkelää. Hän saa työssään jatkuvasti palautetta ulkonäöstään, mutta ottaa ne lähinnä hyvinä vinkkeinä. Suihkurusketukset, ripsipidennykset ja geelikynnet eivät kuulu Mäkelän tyyliin, mutta hiustenpidennykset hän laittoi Linnan juhlia ja kampausta varten.

- Miten tätä ripsien taivutinta käytetään? En ole koskaan kokeillut, Mäkelä yllättää kesken kaiken.

Linnassa Mäkelä odottaa kaikkein eniten tanssimaan pääsyä. Hänestä juhlissa on aina hyvät bändit ja Kaartin soittokunta on upea. Mäkelällä ei ole puolisoa, joten presidenttiparia hän kättelee yksin.

- Kyllä Linnaan meno jännittää joka vuosi koko päivän, se on hieno ja arvokas juhla, mutta  hauskuutta ja rentoa meininkiä syntyy myös, varsinkin loppuillasta, kun kamerat sammuvat. Kadettien kanssa en ole vielä päässyt tanssimaan.

Ilman Linnan juhlia Mäkelä viettäisi aikaa perheensä kanssa. Hänellä on vanhemmat, sisko ja veli sekä heidän lapset, joiden kanssa hän on läheinen. Perhe nauttii yhdessä syömisestä, ja Mäkelä tykkää itsekin laittaa ruokaa.

-Rentoudun lukemalla kirjoja, katsomalla leffoja ja juoksulenkeillä luonnossa. Maratonin juoksen kerran vuodessa.

On aika kerätä silkkipuvun helmat ja lähteä kohti Helsinkiä.

Mäkelän mielestä itsenäisyyspäivän tärkein viesti on kiitos.

- Kiitos sotaveteraaneille ja kaikille niille, jotka itsenäisyyden puolesta ovat taistelleet.

LINNAN JUHLIIN VALMISTAUTUMINEN

5.50 Herätys kotona Nurmijärvellä.

6.00 Juoksulenkki 1h noin 9 kilometriä.

"Juoksun aikana kuuntelin Radio Puhetta. Mietin aamun puhettani ja sitä, miten nopeasti vuosi on mennyt. Vaalivuosi on aina tapahtumarikas."

8.45 Lipunnosto Klaukkalan kirkolla

"Perheeni on yrittäjiä monessa sukupolvessa ja olen sitä mieltä, että mitään ei saa ilman, että tekee itse kovasti työtä asian eteen."

10.00 Jumalanpalvelus Rajamäellä, seppeleenlasku sankarivainajien haudalle.

"Isoisäni oli sotaveteraani, eikä hän paljon puhunut sotakokemuksistaan. Nykyisin koko kansakunta suree, kun jotain tapahtuu. Sodasta vaiettiin ja haavat ja arvet ovat ehkä vieläkin jäljellä, mutta se täytyy vain antaa anteeksi ja hyväksyä. Itsenäisyys ei tullut ilmaiseksi, mutta olemme sisukas kansa, joka selviää kaikesta."

12.10 Saapuminen Lohjalle stylisti Sinikka Nikanderin kotiin.

13.30 Kampaus on valmis. Meikin teko alkaa.

15.08 Ruokatauko. Salaattia, savulohta ja ilmakuivattua kinkkua.

15.30 Iltapuvun sovitus, olkaimen ja helman muokkaus.

16.15. Meikin viimeistely. Puvun pukeminen päälle, asusteiden laittaminen.

16.50. Lähtö kohti Helsinkiä

17.40 Tapaaminen Arto Satosen (kok. eduskuntaryhmän toinen varapuheenjohtaja) kanssa pikkuparlamentissa.

18.00 Lähtö pääministerin järjestämille etkoille Kesärantaan.

19.50 Saapuminen Linnan juhliin

24.00 Lähtö Linnasta kimppataksilla Nurmijärvelle

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

    2. 2

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    3. 3

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    4. 4

      Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

    5. 5

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

    8. 8

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    9. 9

      Top 20: Kansanedustajat, jotka olivat useimmin poissa eduskunnan täysistunnoista

    10. 10

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

    2. 2

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    3. 3

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    4. 4

      Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

    5. 5

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    6. Näytä lisää