Nestori

Linnan juhlat

Valikko

Linnan juhlat

Sinkkuäiti-Reetta suunnitteli puvun Linnan juhliin

Sinkkuäidille sulhanen -ohjelman Reetta Ek istuu itsenäisyyspäivänä tiiviisti television ääressä, sillä hänen suunnittelemansa puku nähdään Linnan juhlissa eduskunnan varapuhemiehen Johannes Koskisen (sd) vaimon Liisa Koskisen päällä.

Selästä avonainen puku on valmistettu yönsinisestä silkkisatiinista ja sen ympäri kulkee vatsan kohdalla yksinkertainen hopeaketju.

- Olen tällä hetkellä ihastunut 1930-luvun tyyliin ja otin sieltä vaikutteita puvun muotoon ja helmaan. Väreiltään puku on itsenäisyyspäivän henkinen. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen, Reetta iloitsee.

Myös Liisa pitää valmiista luomuksesta.

- Puvun avoimuus vaatii kyllä hieman totuttelua, hän myöntää.

Reetta on suunnitellut aiemmin Liisalle Linnan juhliin jo kaksi pukua. Reetan oli tarkoitus tehdä puku muutama vuosi sitten myös kansanedustaja Satu Taiveaholle (sd), mutta hän joutui tuolloin auto-onnettomuuteen ja puku jäi kesken.

Liisa on ollut Linnassa yhteensä yhdeksän kertaa. Nelisen vuotta sitten hän näki lehdessä mainoksen Reetan ateljeesta ja on tilannut tältä juhlapukuja siitä asti.

- Puku pitää tehdä kantajalleen ja Reetta osaa sen. Pidän Reetan luomuksista, ja hän saa kanssani suht vapaat kädet, Liisa sanoo.

  • Linnan juhlat

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  2. 2

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  3. 3

    Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

  4. 4

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  5. 5

    TTK-tähti pidätteli itkua suorassa lähetyksessä – Jorma Uotisen henkilökohtainen palaute sai liikuttumaan

  6. 6

    Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

  7. 7

    Levoton ongelmalähiö vai mainettaan parempi paikka? – IS vieraili Malmön pahamaineisessa Rosengårdissa

  8. 8

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  9. 9

    Pettynyt Jarkko Tamminen putosi ensimmäisenä Tanssii tähtien kanssa -kisasta

  10. 10

    Ilme kertoo paljon – Jauhojärvi ja Niskanen saivat MM-pronssinsa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  7. 7

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  8. 8

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  9. 9

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  10. 10

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  2. 2

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  3. 3

    Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

  4. 4

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  5. 5

    TTK-tähti pidätteli itkua suorassa lähetyksessä – Jorma Uotisen henkilökohtainen palaute sai liikuttumaan

  6. Näytä lisää