Aslak

Linnan juhlat

Valikko

Linnan juhlat

Guzenina-Richardson pois itsenäisyysjuhlista - puku oli jo valmiina

Äkillisen sairastumisen vuoksi itsenäisyysjuhlista pois jäävä kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson oli ehtinyt valita jo näyttävän juhla-asunkin, jonka hän pelkäsi muistuttavan tarjoilijan asua.
Kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson joutuu jättämään Tampere-talon itsenäisyysjuhlat väliin.
 
- Jään pois Tampereen juhlasta. Olen flunssassa. Tässä kunnossa on viisainta sytyttää itsenäisyysjuhlan kunniaksi kynttilä kotona ja seurata juhlintaa sohvalla villasukat jalassa, kansanedustaja viestittää IS:lle.
 
Vielä eilen näyttävä kansanedustaja kertoi, että hän odottaa suurella mielenkiinnolla Tampere-talon juhlallisuuksia, tuttujen tapaamista, hyviä keskusteluja ja etenkin Vesa-Matti Loirin esiintymistä illan konsertissa.
 
- Odotan mielenkiinnollla illan konserttia. Hienoa, että Vesku on esiintymässä, Guzinan-Richardson kertoi.
 
Hänellä oli jo upea, Kaarina K -liikkeestä hankittu pukukin valmiina.
 
- Pukuni on kaksiosainen ja musta-valkoinen, hame polvien yläpuolella ja korot korkeat. Toivottavasti kukaan ei erehdy luulemaan tarjoilijaksi. Tämä oli mielestäni hyvä juuri näihin Tampereen juhliin. Pidän yksinkertaisista ja eleganteista vaatteista. Pyllyn päällä keikkuvat rusetit eivät ole juttuni.
 
Kansanedustaja olisi toivonut, että tämänvuotisetkin juhlat olisi voitu järjestää Helsingissä.
 
- Vaikka paikka (Tampere-talo) onkin ihan komea, olisi logistisesti ollut järkevämpää järjestää juhla vaikka Finlandia-talossa. Mutta näillä mennään, Guzenina-Richardson totesi eilen.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    4. 4

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    5. 5

      Venezuelan kohuhiihtäjä Adrián Solano vastaa huijaussyytöksiin: Esitti lentoliput todisteeksi tarinastaan

    6. 6

      Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

    7. 7

      Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

    8. 8

      Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

    9. 9

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    10. 10

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    8. 8

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    9. 9

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    10. 10

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    4. 4

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    5. 5

      Venezuelan kohuhiihtäjä Adrián Solano vastaa huijaussyytöksiin: Esitti lentoliput todisteeksi tarinastaan

    6. Näytä lisää