Keijo

Linnan juhlat

Valikko

Linnan juhlat

Marja Tiura solahtaa yhä vanhoihin juhlapukuihinsa

Marja Tiuran Linna-leningit ovat päässeet vuodesta toiseen kärkisijoille pukuäänestyksissä.
Ilo. Se on ensimmäinen asia, joka Marja Tiuralle tulee aniliinpunaisesta iltapuvusta mieleen.
- Valitsin aikoinaan tämän värin, koska tulin iloiselle mielelle, Marja Tiura kertoo pujottautuessaan vanhaan iltapukuunsa.

Ritva-Liisa Pohjalaisen suunnittelema aniliiniunelma nähtiin Tiuran päällä Linnan juhlissa 2007.
- Tässä on ollut kuusi vuotta ja yksi poika välissä, viisi vuotta sitten
Eemeli-pojan äidiksi tullut Tiura nauraa.

Silti iltapuku solahtaa päälle kuin valettu, vaikka se on vaatekokoa 36. Se on jo saavutus. Kolme kautta eduskunnassa istunut kokoomuksen ex-kansanedustaja tuli tunnetuksi Linnan juhlien pukukuningattarena.

- Iltapuvussa pitää olla aina joku juju, jokin pieni yksityiskohta, Marja Tiura luonnehtii tyyliään.

Yksityiskohdat muistetaan yhä. Vuonna 2001 Tiuran pääsiäisen keltaisessa iltapuvussa oli näyttävä kukkakoriste. Seuraavana vuonna kansanedustaja säväytti sifonkisessa turkissomisteisessa iltapuvussa, joka oli käsin värjätty. Itsenäisyyspäivänä 2003 Tiura oli pukeutunut valkoiseen, toogamaiseen iltapukuun, jota ylistettiin lumikuningatarmaiseksi.

Vaikka tyyli vaihteli, Tiuran iltapuvut pysyivät vuodesta toiseen otsikoissa. Vuoden 2008 mustaa iltapukua kuvailtiin futuristiseksi, ja 2009 Tiura saapui juhliin kaulallaan pingispalloja muistuttava, näyttävä koru.

- Tykkäsin kaikista puvuista, vaikka ne olivat kaikki hyvin erilaisia, Tiura kertoo. Hänen iltapukunsa on tehty mittatilauksena. Niiden suunnittelijoita olivat Ritva-Liisa Pohjalaisen lisäksi
Kirsti Kasnio ja Janne Renvall.

Tänä vuonna Marja Tiura seuraa itsenäisyyspäivän pukuloistoa televisiosta kotisohvallaan.
- Menemme päivällä syömään Leena Harkimon ja hänen miehensä kanssa, ja sitten lähden kotiin katsomaan juhlia villasukat jalassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

    3. 3

      Suora lähetys kello 20.30: Valkoinen talo pitää lehdistötilaisuuden

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Ylen kuuluttaja Maria Jungner liukastui pahasti – joutuu sairauslomalle: ”Polvelle kävi vähän pahemmin”

    6. 6

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Onko eksäsi narsisti? Psykologi kertoo varoittavat merkit

    9. 9

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    10. 10

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    5. 5

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    8. 8

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    9. 9

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    10. 10

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

    3. 3

      Suora lähetys kello 20.30: Valkoinen talo pitää lehdistötilaisuuden

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Ylen kuuluttaja Maria Jungner liukastui pahasti – joutuu sairauslomalle: ”Polvelle kävi vähän pahemmin”

    6. Näytä lisää