Onni, Sisu

Linnan juhlat

Valikko

Linnan juhlat

Twitterissä itsenäisyyskonsertti jakoi mielipiteet - mitä mieltä olet?

Itsenäisyyspäivän juhlakonsertti Tampere-talossa sisälsi sekä musiikkia että katkelmia suomalaisesta kirjallisuudesta. Twitterissä Tampere-talon juhlallisuudet ovat herättäneet paljon keskustelua.
Ohjelmassa näkyy vahvasti presidenttiparin kädenjälki. Jenni Haukion mukaan konsertti pyrkii olemaan kurkistus suomalaiseen mielenmaisemaan.

Tampere Filharmoniaa johti kapellimestari Santtu-Matias Rouvali, 28. Solisteina kuultiin Vesa-Matti Loiria, Maria Ylipäätä, Soile Isokoskea ja Waltteri Torikkaa.

Juhlassa esiintyivät myös nuorisokuoro Sympaatti ja poikakuoro Pirkanpojat.

Tekstit oli valittu yhteistyössä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kanssa. Kirjallisuuskatkelmia lukivat suomalaiset näyttelijät.

Tekstikatkelmia oli muun muassa Väinö Linnan Tuntemattomasta Sotilaasta, Rosa Liksomin teoksesta Kreisland, Kirsi Kunnaksen runoteoksesta Vaeltanut sekä Pentti Haanpään Yhdeksän miehen saappaista

”Kenen hautajaiset?”

Twitter-keskustelussa juhlaa pidettiin pitkäveteisenä ja uuvuttavana. Osa taas piti näkemästään ja kehui juhlaa taiteellisen sisältönsä ansiosta parhaaksi ikinä.

Erityisesti Vesa-Matti Loirin esiintyminen keräsi kiitosta.

Kirjailija Tuomas Kyrö pohti, näytetäänkö konserttia hidastuksella.

Toimittaja Saska Saarikoski vertasi juhlan tunnelmaa hautajaisiin.

- Hautajaiset on kyllä komeat, mutta kuka on kuollut? #linnanjuhlat, Saarikoski twiittasi.

Ota kantaa

Piditkö Tampere-talon konserttia uuvuttavana?

Kyllä 55% Ei 45%
Ääniä yhteensä 4986

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    6. 6

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    7. 7

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    8. 8

      Ex-natsi Holapan ehdokkuus vihreiden listalla sytytti sanasodan – ”Minä en lähtisi kyseenalaistamaan”

    9. 9

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    10. 10

      Kokaiinilastista tuomittu paljasti vahingossa ekstaasijutun – poliisi takavarikoi järeitä aseita, miesjoukko matkustuskieltoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    6. Näytä lisää