Meri, Vellamo

Linnan juhlat

Valikko

Linnan juhlat

IS:n lukijat: Jenni Haukio oli illan kuningatar

Linnan juhlat
Jenni Haukio lumosi kansan Linnan juhlissa. Äänestyksen seuraaville sijoille ylsivät Elli Haloo ja Satu Taiveaho.
Ilta-Sanomat kysyi lukijoilta, kuka Linnan juhlien kaunottarista onnistui parhaiten pukuvalinnassaan.

Jenni Haukio keräsi peräti 25 prosenttia annetuista äänistä. Tasavallan presidentin Sauli Niinistön puolison fuksianpunaisen silkki- ja pitsiluomuksen oli suunnitellut Sari Nordström ja ommellut mallimestari Karina Pekola.

Haukion juhlatyyli keräsi kiitosta muotiasiantuntijoilta. Klara Kivilahti ja Minttu Vesala kehuivat puvun pirteätä väriä ja istuvuutta.

– Puku on mielestäni seksikäs ja naisellinen, on mukavaa nähdä Jennin yllä muutakin kuin sinistä tai turkoosia, Kivilahti arvioi.

Elli Haloo sai äänistä 12 prosenttia. Hänen mustavalkoisen tylliunelmansa oli suunnitellut Jaana Varkki-Terho.

Haloo Helsingin! laulaja halusi mahdollisimman paljon tylliä ja rokkia pukuunsa.

Ylen mukaan Elli tunsi rakkautta ensi silmäyksellä pukunsa nähtyään.

Kolmanneksi äänestyksessä ylsi Satu Taiveaho 11 prosentin äänisaaliilla. Entinen kansanedustaja on nähty vuosien varrella monenlaisissa juhlatyyleissä, mutta tällä kertaa hän yllätti erityisesti kampauksellaan.

Puolisonsa Antti Kaikkosen kanssa Linnaan saapunut Taiveaho oli valinnut ylleen hempeän vaaleanpunasävyisen puvun, jossa oli koristeena runsaasti paljettikirjailua.

Taiveahon punk-henkiset, pinkeiksi värjätyt hiukset sointuivat pukuun täydellisesti. Hiukset oli letitetty sivuilta ja kiharrettu päältä.

Entinen taitoluistelija Kiira Korpi sai 10 prosenttia äänistä. Hän luotti Tom Fordiin.

Puku oli yksinkertainen ja kokonaan valkoinen lukuun ottamatta näyttävää, mustaa kaula-aukkoa.

Korpi juhli itsenäisyyttä yhdessä avopuolisonsa Arthur Borges Seppälän kanssa.

Ääniä annettiin Ilta-Sanomien verkkosivujen kautta klo 6.00 mennessä 56 852 kappaletta.

Oheisella ISTV:n videolla Sauli Niinistö ja Jenni Haukio kättelevät Linnaan saapuvia vieraita.

Linnan kuningatar, äänestystulokset

25% Jenni Haukio

12% Elli Haloo

11% Satu Taiveaho

10% Kiira Korpi

9% Tiina Lymi, Jaana Pelkonen

6% Minea Blomqvist, Nasima Razmyar

4% Susanna Koski

3% Päivi Räsänen

2% Maria Guzenina

1% Tilda Huff, Heidi Nieminen, Pia Nykänen

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    3. 3

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    4. 4

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    5. 5

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    6. 6

      Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

    7. 7

      Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      Saara Aalto IS:n erikoishaastattelussa – hurja nousu voittajasuosikiksi: ”Apua, miten tähän on tultu!”

    10. 10

      Narsismi on periytyvää – merkit nähtävillä jo hiekkalaatikolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    7. 7

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    10. 10

      Testaa, miten sinkku olet!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    3. 3

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    4. 4

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    5. 5

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    6. Näytä lisää