Jutta

Lumilautailu

Valikko

Lumilautailu

"Ajattelin, että vou!"

89 päivää Sotshiin
Matkalla pohjoiseen oleva lumilautailija Merika Enne käänsi katseet julkisissa kulkuneuvoissa.
Lumilautailija Merika Enne, mitä ohjelmaasi kuuluu tänään?

- Brunssityyppinen aamiainen Tampereella perheen ja läheisten kera. Ajelen myöhemmin päivällä Vuokattiin, missä vietän loppupäivän.

Mitä teet Vuokatissa?

- Se oli välietappi matkalla Rukalle. Vuokatissa voin myös hyppiä trampolinilla. Siellä on ns. volttimonttu, jonne hyppijät voivat tulla alas miten päin vain. Perusvoimisteluun soveltuvalla trampolinilla ei ole toki lumilautaa mukana. Kiipeilyseinä ja permanto ovat myös jees. Virallista treeniohjelmaa ei ole, menen fiiliksen mukaan. Pipe-pätkiä voi vetää sisällä. Jäähallin hallin ulkopuolelle voi tehdä lumesta itse sellaisia juttuja kuin haluaa.

Mikä on ollut viikon raskain harjoitus?

- Kävin lauantaina pitkällä vaelluksella Näsijärven rannalla Tampereella. Siellä on hienot maisemat: sielu lepää niitä katsellessa. Olin viime viikolla flunssassa, joten raskaammat harjoitukset eivät kuulu vielä ohjelmaan. Vaeltelin 2,5-3 tuntia ja nautin siitä.

Missä olet mennyt eteenpäin?

- Ainakin terveyteni on parempi kuin edellisellä viikolla, kun en kärsi enää flunssasta. On sellainen olo, että olen edistynyt reilitempuissa. Niiden tekeminen on kuitenkin eri asia jäähallin takana kuin kisoissa. Backflip tuntuu olevan paremmin hallussa kuin aiemmin.

Miltä tuleva viikko näyttää?

- Se näyttää kohti pohjoista eli olen menossa Rukalle pariksi viikoksi. En osaa sanoa viikon ohjelmasta vielä mitään tarkempaa, se riippuu paljon olosuhteista. Ajatuksissa on jonkin uuden tempun harjoitteleminen.

Mikä on ollut viikon kohokohta?

- Malmin jäähallin (Helsingissä) takana laskeminen. Siellä oli mukavaa tehdä itse lumesta sellaiset olosuhteet kuin niissä olosuhteissa oli mahdollista. Matkustin paikalle metrolla ja bussilla varusteet ylläni ja lauta kainalossani. Ihmiset utelivat julkisissa kulkuvälineissä, että minne olen menossa.

Mikä on ollut viikon pettymys?

- Polkupyörästäni puhkesi kumi. Olin tulossa kaverini luota himaan. Jouduin taluttamaan pyörääni kilometrin verran. Viikko meni siis aika lievällä pettymyksellä.

Mistä olet innostunut urheilun ulkopuolella tällä viikolla?

- Sain yhteistyökumppaniltani uuden kameran. Kameroissa on aika samat ominaisuudet, mutta ne toimivat hieman eri tavalla ja siksi menee hetki omaksua uusi kamera!

Miten paljon vakoilet muiden laskijoiden uusia temppuja verkon videoklipeistä?

- Enemmän haen inspiraatiota laskemiseeni. Kun näin muutama päivä sitten, että itävaltalainen Anne Gasser veti ensimmäisenä naisena tupla-underflipin, ajattelin, että vou! Että tytötkin ovat menneet eteenpäin. En vakoile muita, koska on parasta tehdä niitä temppuja, joita itse koen juuri minulle sopiviksi.

Oletko jo opiskellut venäjän kieltä Sotshin olympialaisia varten?

- En. Osaan venäjää muutaman sanan. En usko, että alan opiskella sitä vakavasti lisää yhden kilpailun takia.

Ainakin miespuolisia lumilautailijoita on tituleerattu vuosien varrella lökäpöksyiksi. Miten paljon naislaskijoiden joukossa on lökäpöksyjä?

- Miehet ja naiset suosii nykyään suoria-ja kapeampia laskuhousuja, lökäpöksy käsitteestä tulee mieleen 2000 luvun alkupuolen räppärit. Toki osa laskee edelleen isoilla housuilla, eikä välttämättä kuuntele tai fiilistele räppiä. Eihän siinä mitään järkeä olis että olis kireät housut niinkun jollain hiihtäjillä. Mukavuus varmasti ennen kaikkea!

Merika Enne

Laji: Lumilautailu
Ikä: 21.
Kotipaikka: Helsinki.
Menestys
MM-kisat 2013: neljäs.
MM-kisat 2011: neljäs.
Nuorten MM-kisat 2011: hopeaa.
Wappulounas 2013 (Suomen suurin lumilautailutapahtuma): naisten kokonaiskilpailun voitto.
Lajiesittely: Slopestyle on uusi olympialaji. Karsintaan pääsevät mukaan ne, jotka ovat maailman rankinglistalla 25 ensimmäistä.

Jokainen kilpailija laskee muutamia erilaisia kaiteita ja hyppyreitä sisältävän radan yksitellen. He liikkuvat rataa alaspäin etu- ja takaperin.

Tuomaristo arvostelee temppujen vaikeustason, korkeuden ja tyylin. Kilpailijat saavat päättää liikkeensä. Tuomaristo kiinnittää huomiota myös laskun monipuolisuuteen ja arvostavat mahdollisimman ehjää kokonaisuutta.

Kilpailupäivät Sotshissa: 6.2. karsinta klo 8.00. 9.2. finaali klo 8.30.
Kisapaikka: Rosa Hutor X-treme Park.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Suomen Bengt Holmström Nobel-illallisella kuninkaallisten kanssa – tällainen on ”maailman hienoimman” juhlan koko menu

    4. 4

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    5. 5

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    6. 6

      Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

    7. 7

      Miksi Hannu Toivonen juoksi pukukoppiin kesken pelin? Ilveksen maalivahti kertoi syyn

    8. 8

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    9. 9

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    10. 10

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    9. 9

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    10. 10

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Suomen Bengt Holmström Nobel-illallisella kuninkaallisten kanssa – tällainen on ”maailman hienoimman” juhlan koko menu

    4. 4

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    5. 5

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    6. Näytä lisää