Outo järjestely Maajussi-ohjelmassa: Stefanilla täysin uusi nainen

Julkaistu: 08.12.2011 21:00

MTV3:n Maajussille morsian -sarjan torstain jaksossa paljastui jymy-yllätys, kun ohjelmassa rakkautta etsineet maajussit saapuivat kumppaneineen hemmottelulomalle Naantalin kylpylään.

Katriinan aiemmin valinnut Stefan asteli kylpylässä aivan eri daamin rinnalla. Miehen mukana oli Tanja, johon mies oli ottanut yhteyttä vasta maatilaviikkojen jälkeen.

- Jotain jäi silti puuttumaan. Katan kanssa ei lähtenyt käyntiin sen farmiviikon jälkeen, Stefan kertoi ohjelman alussa syyn, miksi Katriinan kanssa ei synkannut.

Miehen mukaan tunteita ei vain ollut.

- Tai sellaisia tunteita, että ois voinut perustaa jonkun suhteen, mies jatkoi.

Tanjan ja Stefanin ensitapaaminen vei kuitenkin molemmilta jalat alta. Tanja oli kirjoittanut miehelle kirjeen, mutta ei tullut Naantalin ensimmäisiin kuvauksiin.

- Me ihan tavattiin niin, että soitin hänelle parin viikon jälkeen ja kysyin, jos hän vielä muistaa mua ja antaa luvan tavata, Stefan valotti.

Myös Tanja myöntää, että ihastusta oli heti ilmassa.

- Kiva tulla tänne. Saa viettää koko viikonlopun Stefanin kanssa.

Myös muut parit nauttivat olostaan hemmotteluhoitojen ja hyvän ruuan keskellä. Rakkautta leijui ilmassa useammankin parin kesken. Ainoastaan kumppania tilalleen etsinyt Janne kertoi jo aiemmin, että ei aio valita kumpaakaan sulhaskandidaateista. Mies viettikin rentouttavan miniloman yhdessä Jukka P:n kanssa, mutta vain kavereina.

Viikon päästä nähtävässä päätösjaksossa selviää, mitä pariskunnille kuuluu nyt ohjelman kuvausten jälkeen.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Maajussille morsian: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä