Tuuli, Tuulia, Hilda

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Aino-Kaisa Saarinen päivitteli hiihtotekniikkaansa

Naisten 4x5 kilometrin viesti sujui Norjan komennossa. Suomi hiihti neljänneksi. Aino-Kaisa Saarinen ei ollut tyytyväinen perinteisen hiihtoonsa.
Suomen naiset hiihtivät tasaisen kisan. Viestin avasi Kerttu Niskanen, joka toi Suomen vaihtoon kuudentena. Eroa kärkeen oli tällöin 27 sekuntia.

- Tämä oli ensimmäinen kisa ja jännitti aika paljon. Olin todella iloinen pääsystä mukaan joukkueeseen, tytöt ovat hiihtäneet hienosti. Hiihto oli tänään vähän vaikeata. Suksi oli hyvä, mutta haarakäynti meinasi laittaa hapoille mäissä. Hieman jäi harmittamaan, sillä tiedän että pystyn parempaan, Niskanen kertoi.

Toisella osuudella Aino-Kaisa Saarinen piti Suomen kuudentena. Ero kärkeen oli kasvanut 41,5 sekuntiin.

- Hiihto ei mennyt ihan niin kuin olin ajatellut. Perinteisen tekniikkani ei tällä hetkellä oikein toimi yhtään, enkä saa sitä omalle tasolleni. Sitä pitää harjoitella joulutauon aikana. Keli oli liukkaampi kuin eilen ja suksien pito olisi voinut olla parempi. Mutta tästä jatketaan, Saarinen kommentoi.

Kolmannella osuudella Riitta-Liisa Roponen paransi suomen sijoitusta, ollen vaihdossa neljäs. Norjaan eroa oli tällöin 44,8 sekuntia.

Krista Lähteenmäki lähti ankkuriosuudelle terävästi, aivan Ruotsin kannoilla. Hän säilytti Suomen neljännen sijoituksen, ero voittaneeseen Norjaan oli +1.42,5.

- Raskasta oli ja jaloissa painaa vielä eilinen kisa, joten ei ollut ihan tuoretta menoa. Lähdin alussa hönkimään liian kovaa ja panokset eivät sitten riittäneet ja Ruotsi pääsi karkaamaan. Eilisen jälkeen oli heittänyt nollakeliksi ja sukset vähän lipsuivat, tällainen keli ei ole minulle paras. Tästä sitten joulun viettoon, Lähteenmäki heitti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    2. 2

      Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

    3. 3

      Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Linja-auto törmäsi jalankulkijaan liikennevaloissa Raumalla – poistui paikalta kiireeseen vedoten

    6. 6

      Köyliön vankikarkurit jäivät kiinni

    7. 7

      Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

    8. 8

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    9. 9

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    10. 10

      Metalliyhtye Avenged Sevenfoldin keikkalavalla järkyttävä onnettomuus – mies kuoli, toinen taistelee hengestään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    2. 2

      Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

    3. 3

      Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Linja-auto törmäsi jalankulkijaan liikennevaloissa Raumalla – poistui paikalta kiireeseen vedoten

    6. Näytä lisää