Jutta

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Lähteenmäki: Ihan mieletöntä!

Krista Lähteenmäki hurjasteli tänään toiseksi maastohiihdon Tour de Ski -kiertueella, mutta ei harmikseen päässyt kisan jälkeiseen kolmen parhaan kukitukseen.
Tour de Skin toisen etapin jälkeen järjestäjät sallivat vain kärjessä jatkavan Justyna Kowalczykin kipuamisen palkintokorokkeelle.

- Yritin päävalmentajalle sanoa, etteikö meillä ole kukitusta, mutta Tourilla on tällainen sääntö, että vain voittaja otetaan, Krista Lähteenmäki tuumasi.

Puolalainen toki ansaitsi kunnian, sillä hän johtaa kiertuetta jo kahden kisan jälkeen selvästi. Kowalczyk hiihti tänään 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisan omaa vauhtiaan ja kasvatti eilisessä prologissa hankkimaansa etumatkaa.

Lähteenmäki, 20, kiri takaa-ajojoukon kärjessä maaliin ja hävisi Kowalczykille 27,5 sekuntia.

- Ihan mieletöntä. En voi ymmärtää, millaisen hiihdon tein. Kaikki toimi, kroppa toimi ja suksi toimi, Lähteenmäki huokasi.

Lähteenmäki ohitti lopussa takaa-ajojoukkoa pitkään vetäneen Aino-Kaisa Saarisen ja jätti joukkuekaverinsa neljänneksi. Suomalaisten panos oli kärjessä vahva, sillä neljäntenä matkaan startannut Riitta-Liisa Roponen oli kuudes. Saarinen hävisi voittajalle 31,6 sekuntia, Roponen 34,8 sekuntia.

Riikka Sarasoja nousi 36. sijalta 18:nneksi takaa-ajossa (-1.29,0), ja prologissa hiukan flunssaisena hiihtänyt Anne Kyllönen kipusi 21:nneksi toisena kisapäivänä. Kerttu Niskanen oli takaa-ajon 26:s.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

    5. 5

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    6. 6

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    7. 7

      Tuottaja Iiro Seppänen on asunut viimeiset kolme vuotta hotelleissa

    8. 8

      Lehdet: CIA:n salainen arvio – Venäjä yritti auttaa Trumpia voittamaan vaalit

    9. 9

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    10. 10

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    5. 5

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    6. 6

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    7. 7

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    8. 8

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    9. 9

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

    5. 5

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    6. Näytä lisää