Selma

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Suomalaista hiihtohistoriaa tehnyt Heikkinen: Yllättäen tuli

Tour de Ski -kiertueen yhdistelmäkisan Oberstdorfissa voittanut Matti Heikkinen teki samalla suomalaista hiihtohistoriaa.
Matti Heikkinen oli 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan osuuden jälkeen 39:s puolisen minuuttia kärjestä, mutta kiri voittoon 10 kilometrin vapaan hiihtotavan osuuden lopussa.

Toiseksi sijoittunut ja touria johtava Sveitsin Dario Cologna hävisi voiton sekunnilla.

- Hieman yllättäen tuli tämä voitto ja se, että pystyin niin hyvin ohittelemaan siinä lopussa, Heikkinen kommentoi.

- Suunta on hyvä, koska kauden päätavoite on helmikuulla MM-kisoissa. Jällivaarassa maailmancupin avauksessa olin 82:s ja neljä minuuttia kärjestä.

Heikkisen voitto oli historiallinen, sillä suomalainen mieshiihtäjä ei ole koskaan aiemmin voittanut yhdistelmäkilpailua maailmancupissa tai Tour de Ski -turneella. Maailmancupissa Heikkinen on pystynyt voittoon vain kerran. Hän voitti maailmancupin vapaan hiihtotavan osakilpailun Davosissa runsas vuosi sitten.

Heikkisen valmentajan Toni Roposen mukaan maanantainen yhdistelmäkilpailu oli "turneen ainoa kilpailu, joka Heikkisellä oli lupa voittaa".

- Matille tuli tilaisuus ja hän käytti sen. Matti on erittäin hyvä tuollaisissa nousuissa, Roponen kertasi kisan loppunousua, jossa Heikkinen kiri voittoon.

Ville Nousiainen oli 41:s ja Sami Jauhojärvi 47:s. Tour de Skillä on huomenna välipäivä, mikä tulee Heikkisen mukaan tarpeeseen.

- Eilen sanoin vielä Samille, että me voimme vetää koko Tourin ilman välipäivää. Nyt en ole siitä enää niin varma, Heikkinen naurahti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

    4. 4

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    7. 7

      AL: Painonnostaja Milko Tokola kyllästyi muiden urheilijoiden dopingvihjailuihin: ”Itse juodaan kolme päivää viikossa kaljaa”

    8. 8

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    9. 9

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    10. 10

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

    4. 4

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. Näytä lisää