Sampsa

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Kiri jäi piippuun - Suomi sinnitteli MM-pronssille

MM-pronssia tuli, vaikka väsynyt Krista Lähteenmäki ei onnistunut nostamaan Suomea Ruotsin edelle naisten viestissä.
4. OSUUS: Kolmantena päätösosuudella lähtenyt Krista Lähteenmäki ei onnistunut kirkastamaan asemaa Suomen viestijoukkueen ankkurina.

Norja rynni 4x5 kilometrin viestikisassa ylivoimaiseen MM-kultaan kotiyleisönsä edessä. Charlotte Kalla piti Ruotsin hopealla ja Lähteenmäki toi Suomen maaliin kolmantena.

3. OSUUS: Norja on karannut kärjessä jo omille teilleen, mutta Suomella on nyt erinomainen sauma valloittaa hopea. Riitta-Liisa Roponen oli jo nostamassa Suomea kakkoseksi, mutta Ruotsi ajoi Suomen lopulta uudelleen kiinni.

Päätösosuudelle lähdettäessä Ruotsia ja kolmantena olevaa Suomea erottaa vaivainen sekunti.

Suomen ankkurina hiihtää Krista Lähteenmäki. Hän saa tehdä hopean eteen vielä täyden työn, sillä Ruotsin ankkurina hiihtää Charlotte Kalla.

2. OSUUS: Aino-Kaisa Saarinen piti Suomen mitalivauhdissa viestin kakkososuudella. Saarinen kävi hetkellisesti jopa kärjessä, mutta ei onnistunut säilyttämään paikkaa kovin pitkään.

Toiseen vaihtoon Saarinen toi Suomen kolmantena. Kärkeen nousi Norja ja toisena on Ruotsi. Kahden osuuden jälkeen Suomi on jäänyt kärjestä 13,7 sekuntia ja hopeasta viisi sekuntia. Suomen kolmannen osuuden hiihtää Riitta-Liisa Roponen.

Ilman romahdusta Suomi nappaa ainakin pronssia, sillä takaa tuleva Puola on jäänyt Suomesta jo pitkälti yli 20 sekuntia.

1. OSUUS:
Pirjo Muranen hiihti Suomen avausosuuden naisten 4x5 kilometrin viestissä Oslon MM-kisoissa.

Ensimmäisessä vaihdossa Suomi oli kolmas, Italian Marianna Longan ja Ruotsin Ida Ingemarsdotterin takana. Muranen jäi kärjestä 8,7 sekuntia, joten kaikki on edelleen täysin mahdollista.

Norja on avausosuuden jälkeen neljäs, pari sekuntia Suomen takana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    2. 2

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    3. 3

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    4. 4

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    5. 5

      Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

    6. 6

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    7. 7

      Linnassako rohkeita pukuja? Lontoossa pukeuduttiin paljon estottomammin – Salma Hayekin, 50, rintavako käänsi katseet

    8. 8

      Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

    9. 9

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    10. 10

      Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    6. 6

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    2. 2

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    3. 3

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    4. 4

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    5. 5

      Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

    6. Näytä lisää