Kyllikki

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Suomalaiset todella kaukana kärjestä - myös Northug hyytyi

Sveitsin Dario Cologna nousi tänään maastohiihdon Tour de Ski -kiertueen kärkeen viiden etapin jälkeen.
Cologna valloitti miesten kiertueen kärkipaikan norjalaiselta Petter Northugilta tänään Toblachissa hiihdetyssä viiden kilometrin kisassa.

Cologna oli lyhyen perinteisen hiihtotavan matkan kolmonen kahden sekunnin erolla kisan voittaneeseen Venäjän Aleksandr Legkoviin.
Northug jäi Italiassa 12:nneksi, mutta kärjessä oli jälleen norjalaisväriä, sillä Eldar Rönning oli toinen.

- Oli hyvä päästä kiertueella kärkeen, mutta 15 sekunnin ero on vielä aika pieni, kokonaisvoittoa puolustava Cologna sanoi.

Yön aikana satanut kymmensenttinen lumipeite laittoi valtaosan miehistä taipaleelle voitelemattomilla pitopohjasuksilla. Sellaiset valitsivat myös kaikki suomalaiset.

Matti Heikkinen oli parhaana suomalaisena 22:s hävittyään Legkoville 26,6 sekuntia. Hän jatkaa kokonaistilanteessa 16:ntena noin 2.43 kärkeä perässä.

- Suorituskyky ei tänään riittänyt. Pistin koko ajan niin paljon kuin pystyin, mutta ei se helppoa hiihtoa ollut, Heikkinen sanoi.

Lari Lehtonen oli päivän 35:s (-43,8), Ville Nousiainen 36:s (-44,2), Sami Jauhojärvi 53:s (-55,6) ja elämänsä ensi kerran pitopohjasuksilla kisannut Ari Luusua 61:nen (-1.02,5).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

    3. 3

      Pankki yritettiin ryöstää Espoossa – toisella epäillyllä koiran kuva housunlahkeessa

    4. 4

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    5. 5

      Lahden MM-kisojen suomalaistoivo sai iltapäivällä todella ikäviä uutisia – ”Ärräpäät lentelivät”

    6. 6

      Video: Ryöstettiinkö Ässiltä maali Hämeenlinnassa? Hylkäys johti rajuun protestointiin

    7. 7

      Venäläislehti: Suomesta operoitiin kymmenien miljoonien eurojen laitonta asekauppaa

    8. 8

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    9. 9

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    10. 10

      IS suomalaiskapteenin matkassa: Tällainen on lentäjän työpäivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    6. 6

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    7. 7

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    8. 8

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    9. 9

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    10. 10

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

    3. 3

      Pankki yritettiin ryöstää Espoossa – toisella epäillyllä koiran kuva housunlahkeessa

    4. 4

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    5. 5

      Lahden MM-kisojen suomalaistoivo sai iltapäivällä todella ikäviä uutisia – ”Ärräpäät lentelivät”

    6. Näytä lisää