Tuuli, Tuulia, Hilda

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Kyllönen vei naisten sprintin Imatralla

Kainuun Hiihtoseuran Anne Kyllönen voitti perinteisen hiihtotavan SM-sprintin Imatralla.
Lappeen Riennon Riikka Sarasoja-Lilja oli toinen ja Ikaalisten Urheilijoiden Krista Lähteenmäki kolmas.

Kyllönen karkasi muilta jo A-finaalin alussa.

Lempäälän Kisan Aino-Kaisa Saarinen ei selviytynyt A-finaaliin.

Kajaanilaisen uran toinen sprinttikulta muiden maajoukkuenaisten nenän edestä nosti tunnelmia hyvin sujuneen kauden loppuhetkillä.

Kyllönen, 24, on kehittynyt aimo harppauksin, eikä ole enää pelkästään pikamatkan osaamisen varassa. Pitemmillä matkoilla hän on hätyytellyt kymmenen parhaan sakkia, johon on jo sprintissä useasti yltänyt.

- Tyyli kuin tyyli, matka kuin matka on kulkenut. Se on tosi tärkeää uran kannalta, Kyllönen jutteli.

Kyllönen oli finaalissa ylivoimainen, vaikka arvuutteli vielä aamulla, starttaako ollenkaan. Tukkoinen olo iski maailmancupin päätyttyä.

- Yöt ovat menneet niistäessä ja valvoessa, että saa happea, kertoi Kyllönen ja arveli taudin herkistäneenkin menoa.

Hopealle hiihti Savitaipaleelta kotoisin oleva Riikka Sarasoja-Lilja, joka kilpaili lapsuudestaan tutuilla laduilla.

- Teki korvien välille hyvää, että sain hopean perinteisen hiihtotavan sprintistä, Sarasoja-Lilja sanoi.

Pronssilla palkittu Krista Lähteenmäki aikoo päättää väsyneillä jaloilla kautensa sunnuntain 30 kilometrin SM-kilpailuun. Perjantain yllätys oli Aino-Kaisa Saarisen putoaminen B-finaaliin. Seitsemäs sija ei paljon lämmittänyt, mutta B-finaalin hiihtäminen toi Saarisen mukaan sentään yleisölle hupia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    5. 5

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    6. 6

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    7. 7

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    8. 8

      Tarkista tämä iPhone-asetus: Saattaa aiheuttaa yllättävän laskun

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      HS: Hyvinkääläinen Timo omistaa kaksi rynnäkköpanssarivaunua – ”Se on vähän kuin bussi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    7. 7

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    5. 5

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    6. Näytä lisää