Airi, Aira

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Matti Heikkinen itsevarmana: Norjan kiritykki lyötävissä

Norjalaisten hiihtotykki Petter Northug on lyötävissä loppukirissä, vaikkapa Val di Fiemmen MM-hiihtojen viestissä, uskoo Matti Heikkinen.
Heikkinen yritti Northugin kukistamista sunnuntaina Italiassa 42 kilometrin yhteislähdössä. Homma jäi Heikkiseltä Livignossa 0,6 sekunnilla vajaaksi, mutta ei tuntunut ylivoimaiselta.

- Pystyin vähän jopa haastamaan Petteriä. Lyötävissä hän on, mutta tasaiselle sitä ei voi jättää. Pitää katsoa paikat tarkemmin etukäteen, Heikkinen arvioi puhelimitse.

Northug voitti La Sgambeda -kilpailun ja Heikkinen lykki toiseksi vuoristo-oloissa. He olivat viisi kilometriä ennen maalia jutelleet, että ottavat sijat yksi ja kaksi. Järjestys vain ei ollut Heikkiselle kaikkein mieluisin.

Kilpailu hiihdettiin noin 1 800 metrin korkeudessa, ja latu käväisi ajoittain 1 900 metrissä. Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n kisoja niin korkealla ei voi hiihtää, mutta maratoncupilla on eri säännöt.

Heikkistä korkeus ei haitannut. Hän matkusti Livignoon leirille viime maanantaina ja oli jo ehtinyt tottua ohueen ilmaan.

- Ilmeisesti se, että on kymmenen vuotta käynyt säännöllisesti korkealla, auttaa sopeutumisessa, Heikkinen kertoi.
 
Roponen jännitti turhaan

Riitta-Liisa Roponen sai sunnuntaina vahvistusta sille, että ratkaisu maratonkisoihin panostamisesta lähivuosina on oikea. Haukiputaalainen voitti naisten kisan runsaalla kahden ja puolen minuutin erolla.

- Täällä huomaa, kuinka arvostettu kisasarja tämä on. Palkintojenjako oli hieno tilaisuus, ja ladun varressa oli paljon porukkaa hopittamassa. Kyllä tällaisia sijoja on mukava napsia, Roponen kertoi.

Roponen aikoo hiihtää tämän kauden aikana vielä ainakin yhden maratonkisan, ja Sotshin olympialaisten jälkeen kevään 2014 lumilla lisää.

- Tällä ja ensi kaudella arvokisat ovat tärkeimmät, Roponen korosti.
Roponen kertoi jännittäneensä sunnuntain kisaa, mutta turhaan. Maailmancupin yhteislähtöihin verrattuna maratoncupin kisojen suurin ero oli lepsu alkuvauhti.

- Peesailin kymppiin asti miesporukkaa. Toisella 21 kilometrin kierroksella hiihdin enemmän omaa vauhtiani ja peesailin alamäkiosuuksilla isompia miehiä, Roponen kertasi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”He olivat ihan tavallisessa illanvietossa”

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    4. 4

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    5. 5

      F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Britit varmoja Saara Aallon finaalipaikasta – Chandelier-esitys räjäytti potin: ”X Factorin kaikkien aikojen paras esitys”

    9. 9

      Yksityisetsivä muistelee narauttamaansa pettäjämiestä: yritti lahjoa vapisevin käsin, menetti lopulta miljoonia

    10. 10

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    8. 8

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”He olivat ihan tavallisessa illanvietossa”

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    4. 4

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    5. 5

      F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

    6. Näytä lisää