Niko, Niklas, Niilo

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Tourilta vetäytynyt Kowalczyk murtui kyyneliin: "Vaikein päätökseni"

TOUR DE SKI
Tour de Ski -kiertueen väliin jättävä Puolan Justyna Kowalczyk kertoo vetäytymispäätöksen olleen hänen uransa vaikein asia.
- Tämä oli yksi vaikeimmista päätöksistä, jonka olen tehnyt, todella vaikea asia.  Itkin sekä ennen päätöstä että sen jälkeen, Kowalczyk kertoo Aftonbladetin mukaan.

Kowalczyk päätti vetäytymisestään lauantaiaamuna. Hän olisi halunnut kilpailla, mutta FIS:n päätös muuttaa sunnuntaina hiihdettävä perinteisen takaa-ajo vapaan hiihtotavan sprinttikilpailuksi oli puolalaistähdelle liikaa.
Kowalczykin mukaan päätös suosii vapaan hiihtotavan taitajia.

- Kun tein päätökseni, menetin samalla mahdollisuuden voittaa jotakin minulle hyvin tärkeää. Minusta ketään ei kuitenkaan pitäisi kohdella näin epäreilulla tavalla. Toivon, että puolalaiset eivät osallistu Tourille.

Kun takaa-ajokilpailu Oberhofissa vaihtui vapaan hiihtotavan sprinttikilpailuksi, Tourin ohjelma muuttui merkittävästi. Nyt viisi seitsemästä kilpailusta hiihdetään vapaalla hiihtotavalla. Järjestely suosii hiihtäjiä, jotka ovat erityisen hyviä vapaalla.

- Tämä tuntuu vain väärältä. Viisi kilpailua luistellen ja vain kaksi perinteisellä hiihtotavalla. En pidä tästä järjestelystä. Se on yksi iso vitsi. Olen pettynyt FIS:n toimintaan.  Tämä ei ole reilua, Kowalczyk kommentoi jo perjantaina kuultuaan muuttuneesta järjestelystä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    2. 2

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Olli Rehnin Merja-vaimolla uskalias kaula-aukko – vain tötterömäiset kupit kannattelivat povea

    5. 5

      Kansanedustaja Markku Rossi ja Matti Kaarlejärvi ensimmäistä kertaa yhdessä Linnassa – toimittajan lipsahdus paljasti salatun suhteen

    6. 6

      Viime vuonna Linnan juhlat väliin jättänyt Li Andersson: ”Tietenkin asuni on statement”

    7. 7

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    8. 8

      Hyväntekijä Brother Christmas saapui Linnaan ilman naamiota

    9. 9

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    10. 10

      Linnan juhlissa uusi nännikohu – Jonna Järnefeltin rohkea asu kuin Jonna Tervomaalla vuonna 2004

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    7. 7

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    8. 8

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    9. 9

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    10. 10

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    2. 2

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Olli Rehnin Merja-vaimolla uskalias kaula-aukko – vain tötterömäiset kupit kannattelivat povea

    5. 5

      Kansanedustaja Markku Rossi ja Matti Kaarlejärvi ensimmäistä kertaa yhdessä Linnassa – toimittajan lipsahdus paljasti salatun suhteen

    6. Näytä lisää