Jutta

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Dopingista kärynnyt suomalaishiihtäjä: Päätän urani tähän

Tero Similä ilmoittaa omassa tiedotteessaan lopettavansa hiihtouransa.
- Maaliskuussa antamani dopingnpyte on ADT:n mukaan osoittautunut positiiviseksi. Minulla ei ole testitulokseen mitään kommentoitavaa, Similä kirjoittaa tiedotteessaan.

- Haluan tuoda selvästi esille, että tällä asialla ei ole mitään tekemistä Maastohiihto ry:n eikä Hiihtoliiton kanssa.

- Ilmoitan samalla, että päätän urheilu-urani ja jatkan elämääni uusin haastein.

- Tämä tiedotteen jälkeen en tule kommentoimaan asiaa enää julkisesti.

- Olen hiihtänyt, harjoitellut ja kilpaillut koko ikäni. Olen myös saanut tehdä sitä, mitä olen pikkupojasta asti rakastanut. Urheilu on näytellyt elämässäni suurta roolia. Urheilu on tarjonnut minulle onnistumisen iloa ja myös karvaita pettymyksiä. Olen aina pyrkinyt tekemään joka asiassa parhaani, Similä kirjoitti tiedotteessaan.

Ylivieskan Kuulan hiihtäjä on viime vuoden sitkeästi taistellut paikasta arvokisoissa, vaikka on joutunut rahoittamaan harjoitteluaan oman tukitiiminsä kautta. Hän taisteli paikasta myös Sotshin olympiajoukkueessa, mutta lihaksisto teki tenän alkukauden maailmancupeissa ja olympianäyttö jäi antamatta.

- Olen urheillut viime vuodet kaikkien tukien ja valmennusryhmien ulkopuolella. Valmentautumisestani olen vastannut itse. Minua on testattu säännöllisesti vuodesta 1999 asti ja olen sinä aikana antanut useita kymmeniä veri- ja virtsanäytteitä, Similä kertasi viime vuosien taistelua arvokisapaikoista.

Arvokisoista Similän paras saavutus henkilökohtaisilta matkoilta on kolmastoista sija Oberstdorfin MM-kisojen yhdistelmäkilpailusta. SM-kisoista hän on hiihtänyt neljä mestaruutta ja ison tukun himmeämpiä mitaleita. Talvella hän hiihti Vantaalla SM-hopeaa 15 kilometrilä (p) ja SM-pronssia 10 kilometrillä (v) Vaajakoskella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

    5. 5

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    6. 6

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    7. 7

      Tuottaja Iiro Seppänen on asunut viimeiset kolme vuotta hotelleissa

    8. 8

      Lehdet: CIA:n salainen arvio – Venäjä yritti auttaa Trumpia voittamaan vaalit

    9. 9

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    10. 10

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    5. 5

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    6. 6

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    7. 7

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    8. 8

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    9. 9

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

    5. 5

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    6. Näytä lisää