Jutta

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Kerttu Niskanen rikkoi kisasuksensa - ”Tuli kyllä käyttökelvoton pari”

Maastohiihto
Kerttu Niskanen sijoittui Lillehammerin maailmancupissa 18:nneksi vpaan hiihtotavan 5 kilometrillä. Heikon sijoituksen lisäksi Niskasta harmitti kisasuksen hajoaminen.

– Ei kovin häävi olo. Päällimmäisenä harmittaa, kun suksi meni pilalle, Niskanen sanoi Hiihtoliiton tiedotteesa.

– Oli aika vaikea keli hiihtää. Oli tosi kova alusta, niin kaikki alamäet ja mutkat oli tosi vauhdikkaita. Ladun pinta oli sellainen, että maalisuoralle kun tultiin, niin siinä olivat latu-uran jäljet niin, että meikäläinen sai keskittyä ihan vaan pystyssä pysymiseen. Siellä oli tosi paljon kiviä ladulla, ja yhteen kiveen ajoin ja siitä tuli kyllä käyttökelvoton pari tuosta kisasuksesta. Ei voi mitään, näitä näköjään sattuu.

Myös 11:nneksi sijoittunut Krista Pärmäkoski oli pettynyt.

– En voi sanoa, että olisin tyytyväinen. Hiihto ei missään nimessä ole sillä tasolla, missä pitäisi. Sijoitus on ihan hyvä, jos kymppisakin tuntumassa ollaan huonollakin tuntumalla, mutta kyllähän näitä sijoituksia alkaa jo olla jo aika monta. Pikkuhiljaa toivoisi niitä parempia hiihtoja. Se oli tämmöistä tänään, mutta huomenna on uusi mahdollisuus, Pärmäkoski pohti.

Lillehammerin kisaviikonloppu päättyy sunnuntaina 10 kilometrin takaa-ajoon perinteisellä hiihtotavalla.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Miksi SM-liigamaalivahti juoksi pukukoppiin kesken pelin? Valmentaja kertoi syyn

  2. 2

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

  5. 5

    Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

  6. 6

    SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

  7. 7

    Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

  8. 8

    Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

  9. 9

    Hämmästyttävä näky merenpohjassa: Pearl Harboriin vuonna 1941 upotettu sukellusvene on kestänyt hyvin aikaa

  10. 10

    NBC: USA:n ulkoministeriksi öljy-yhtiö Exxon Mobilin toimitusjohtaja Rex Tillerson

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  3. 3

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  4. 4

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  5. 5

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  6. 6

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  7. 7

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  8. 8

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  9. 9

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  10. 10

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Miksi SM-liigamaalivahti juoksi pukukoppiin kesken pelin? Valmentaja kertoi syyn

  2. 2

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

  5. 5

    Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

  6. Näytä lisää