Torsti

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Vahingonkorvauksiin tuomittu hiihtovalmentaja kuittasi muhkeat velkansa – maksoi lähes 40 000 euroa käteisellä

HIIHTO
Pekka Vähäsöyrinki löi 37 000 euroa tiskiin – ja on nyt velaton mies.
Sotkamolaisella ulosottomiehellä oli leuka loksahtaa paikoiltaan, kun hiihtomaajoukkueen entinen päävalmentaja Pekka Vähäsöyrinki kävi kuittaamassa STT:n dopingjupakassa saamansa jättivelat kerralla alta pois – käteisellä.

– Vein ulosottomiehelle yhteensä noin 37 000 euroa, jolla sain kuitattua kaikki loput velkani STT:lle. Kun korot huomioidaan, maksoin STT:lle viime vuosina yhteensä yli 70 000 euroa, Vähäsöyrinki kertoi Ilta-Sanomille.

– Kyllä siinä oli ulosottomies äimissään, kun aloin latoa seteleitä hänen pöydälleen. Hänen naamansa venähti. Ei mikään ihme, sillä ei minun pitänyt koskaan niistä veloista selvitä.

VÄHÄSÖYRINKI ON varoittava esimerkki siitä, että oikeudessa valehtelu voi käydä kalliiksi. Entisen valmentajagurun katsottiin olleen kertomatta dopingtietämyksestään STT:n oikeudenkäynnissä vuonna 2011, ja hänet tuomittiin paitsi yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen myös noin 86 000 euron korvauksiin.

– Velkojen maksu ei olisi onnistunut ilman pankkilainaa. Olen syvästi kiitollinen niille läheisilleni, jotka takasivat lainani, sairaseläkkeellä oleva Vähäsöyrinki kertoo.

Vuosi sitten joulukuussa Vähäsöyrinki kertoi IS:n haastattelussa, ettei selviäisi koskaan ulosottohelvetistään. Vuokatissa asuva hiihtovaikuttaja lainasi tv-sarja Kummelin sketsiä sanomalla, että vasta kuolema kuittaisi hänen velkansa.

– Niin tässä olisi ilman lainaa käynytkin. Ulosotto vei lakisääteisestä eläkkeestäni 629 euroa, ja siitä koron osuus oli peräti 338 euroa. Jos hyvin olisi käynyt, olisin saattanut selvitä veloista 20 vuodessa, mutta se olisi ollut erittäin epätodennäköistä, 57-vuotias Vähäsöyrinki arvelee.

– Olen erittäin huojentunut, että tämä STT-vyyhti on osaltani viimein ohi. Viime vuodet ovat olleet kamalia. Nyt voin iloita hieman siitäkin, että pankkilainani viimeinen eräpäivä on jo lokakuussa 2020.

Vähäsöyrinki sanoi vuosi sitten, että oikeudenkäyntijupakka olisi vienyt hänen terveytensä.

– Niin se todella veikin, sydän petti. Mutta nyt voin jo paljon paremmin ja suunnittelen jopa kirjan kirjoittamista kaikenlaisista hiihtokokemuksistani.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  3. 3

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  4. 4

    Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

  5. 5

    Taas tappio jatkoerässä – Jokerien kausi on ohi!

  6. 6

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  7. 7

    Marja Hintikan lapset sekoittivat äitinsä ja Jennifer Lopezin takapuolet – ”Elän tällä seuraavat 30 vuotta”

  8. 8

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  9. 9

    Klamydia heitti tappelupukarit ulos kesken keikan Tampereella, yleisöltä raikuvat aplodit – ”Saatiin urpot ulos”

  10. 10

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  4. 4

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  5. 5

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  6. 6

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  7. 7

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  8. 8

    Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

  9. 9

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  10. 10

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  3. 3

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  4. 4

    Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

  5. 5

    Taas tappio jatkoerässä – Jokerien kausi on ohi!

  6. Näytä lisää