Niko, Niklas, Niilo

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Riittääkö yksi sana kiertämään Suomen viinalain? Venäläinen vodkamerkki mainostaa Salpausselän kisoissa

Salpausselän kisat
Venäläinen vodkamerkki Zimnjaja Doroga mainostaa näyttävästi Salpausselän kisoissa Lahdessa.
Venäläinen vodkanvalmistaja Kristall Lefortovo on yksi maastohiihdon maailmancupin pääsponsoreista tällä kaudella. Yhtiön mainokset ovat näkyvästi esillä myös tänä viikonloppuna Lahdessa, jossa käydään Salpausselän kisat.

Väkevien alkoholijuomien mainostaminen urheilutapahtumissa on Suomessa kielletty, mutta venäläisyhtiön Zimnjaja Doroga -tuotemerkki koristaa Lahdessa niin latujen varsia kuin hiihtäjien asuja.

Kyrillisillä kirjaimilla kirjoitetun logon oikeaan alalaitaan on lisätty pieni venäjänkielinen sana ’vesi’. Venäjällä logo liitetään erityisesti vodkaan, tosin joistain venäläisistä kaupoista voi löytää myös Zimnjaja Doroga -vettä.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston alkoholihallintoyksikön päällikkö Riku-Matti Lehikoinen kuuli mainoksista ensi kertaa torstaina Ilta-Sanomilta. Myöskään Valviran alkoholihallinnon ryhmäpäällikkö Kari Kunnas ei ollut niistä tietoinen.

Lehikoisen mukaan mainokset koettelevat lain rajoja.

– Väkevien alkoholijuomien mainonta on Suomessa kielletty. Mietojen alkoholijuomien mainonta sallitaan urheilukilpailuissa, Lehikoinen sanoi.

Lehikoisen mukaan sanan ’vesi’ lisääminen mainoksiin vaikuttaa lain kiertämiseltä.

– Aika pienellä tuo vesi lukee. Se ei kyllä kovin pitkälle vapauta suomalaisista mainospykälistä.

Kansainvälisen hiihtoliiton pohjoismaisten lajien markkinointijohtaja Jörg Capol vakuuttaa, että mainosten laillisuus on tarkistettu jokaisessa maailmancupia isännöivässä maassa. Maastohiihdon maailmancup alkoi marraskuussa Rukalta, jossa samat mainokset koristivat ladunvartta.

– Olemme ottaneet yhteyttä viranomaisiin. En kerro, mihin viranomaisiin, Capol sanoi Ilta-Sanomille.

– Meillä on kirjallinen vahvistus siitä, että Suomessa sanan ’vesi’ lisääminen riittää.

Capolin mukaan maailmancupia isännöivistä maista vain Virossa ja Venäjällä Zimnjaja Dorogan mainokset ovat lainvastaisia. Näissä maissa mainoksia ei ollut ladun varrella.

Etelä-Suomen aluehallintavirasto aikoo joka tapauksessa puuttua venäläismainoksiin Salpauselän kisoissa. On mahdollista, että mainokset joudutaan peittämään ennen perjantaina alkavia kisoja.

–  Olen yhteydessä toimijaan ja katson, millaisia selvityksiä sieltä saadaan, Lehikoinen sanoi.

Päivitys 16.47: Korjattu tuotemerkin oikeinkirjoitus.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

    3. 3

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    4. 4

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    5. 5

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    6. 6

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    7. 7

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    8. 8

      Kimi Räikkönen möläytti – yleisö puhkesi suosionosoituksiin

    9. 9

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    10. 10

      26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. 6

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    7. 7

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    8. 8

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    9. 9

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    10. 10

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

    3. 3

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    4. 4

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    5. 5

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    6. Näytä lisää