Tuija, Tuire, Vanessa

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Hiihtokuningatar Björgenin äiti vauvauutisesta: ”Sen on täytynyt tapahtua ensimmäisellä yrittämällä”

BJÖRGEN
Hiihdon supertähden Marit Björgenin äiti kommentoi tyttärensä raskautta VG-lehdelle.
Hiihtokuningatar Marit Björgenin vauvauutinen on saanut norjalaiset varpailleen. Koko kansan suursuosikki kertoi aiemmin tällä viikolla odottavansa esikoistaan ja jättävänsä tulevan kilpailukauden väliin.

Björgenin äiti Kristin on luonnollisesti myös haltioissaan tulevasta perheenlisäyksestä. Hän paljastaa VG-lehdelle olleensa niin yllättynyt, ettei saanut sanaa suustaan kuullessaan uutisesta.

– Sen on täytynyt tapahtua ensimmäisellä yrittämällä, Kristin Björgen myhäilee.

Kristin Björgen kuuli tyttärensä raskaudesta kaksi viikkoa sitten. Hiihtäjätähti ja hänen puolisonsa Fred Borre Lundberg kävivät Roxetten konsertin jälkeen syömässä Kristinin luona. Uutispommi tipahti ruokailun ollessa loppusuoralla.

– He eivät kertoneet mitään, enkä huomannut mitään. Olimme melkein syöneet illallisen loppuun, kun Fred nousi ylös ja sanoi, että hänellä on kerrottavaa. Se oli hyvin mukavaa, Kristin Björgen kertoo.

Isoäiteys ei ole hänelle uutta.

– Minulla on jo neljä lastenlasta. Kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. Lapsia ei kuitenkaan ikinä ole liikaa.

Björgen, 35, on voittanut fantastisella urallaan muun muassa kuusi olympiakultamitalia ja 14 MM-kultaa. Maailmancupin kokonaiskisan hän on voittanut neljä kertaa. Osakilpailuvoittoja hiihdon supertähdellä on 75.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    3. 3

      Jari Isometsä hämmästelee hiihtotähti Kowalczykin valmentajan puheita: ”Ei sitä paljon typerämmin voi nähdä”

    4. 4

      JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

    5. 5

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    6. 6

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    7. 7

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    8. 8

      MM-kisojen suomalaishiihtäjän perhe on sairaana ja poika pyörätuolissa – ”Onneksi on loistava vaimo”

    9. 9

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    10. 10

      Humalainen pakettiautokuski häiriköi ihmisiä Lahdessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    6. 6

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    7. 7

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    8. 8

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    9. 9

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    10. 10

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    3. 3

      Jari Isometsä hämmästelee hiihtotähti Kowalczykin valmentajan puheita: ”Ei sitä paljon typerämmin voi nähdä”

    4. 4

      JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

    5. 5

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    6. Näytä lisää