Tuija, Tuire, Vanessa

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Aino-Kaisa Saarinen: ”Nyt tiedän miltä niistä miehistä tuntuu, joille on päässyt kasvamaan vähän etureppua”

Maastohiihto
Esikoistaan odottava Aino-Kaisa Saarinen nauttii hiihtämisestä.
Aino-Kaisa Saarinen hiihti Rovaniemen Ounasvaaralla Suomen cupin kisassa rennon hiihdon. Hän oli 6,6 kilometrin vapaan kisassa 12:s ja hävisi voittaja Krista Pärmäkoskelle minuutin ja 22,2 sekuntia.

– Hiihto kulki paremmin kuin viime viikonloppuna Oloksella. Ihan hyvä suoritus. Ounasvaaran rata on kiva, sopivan jyrkkä ja tässä pystyy pitämään koko ajan rytmiä, Saarinen sanoi Ilta-Sanomille.

Maailmanmestari odottaa miehensä Tom Gustafssonin kanssa perheen esikoista, jonka laskettu aika on keväällä.

– Kyllä raskauden hiihdossa huomaa. Hyvään laskuasentoon on vaikea päästä, kun maha alkaa olla tiellä.

– Nyt tiedän miltä niistä miehistä tuntuu, joille on päässyt kasvamaan vähän etureppua, Saarinen nauraa.

Hän kertoo, ettei raskaus tunnu hiihdossa muuten kuin mahassa.

– Painoni on noussut nyt neljä kiloa ja maha kasvaa vauhdilla. Muutama viikko sitten sopiva toppatakki ei meinaa enää mahtua päälle. Hetken luulin ottaneeni jonkun toisen naisen takin, mutta kyllä se oma oli. Vetoketju meni juuri ja juuri kiinni.

Odottava äiti ja vauva voivat hyvin.

– Kävin marraskuun alussa neuvolassa ja kuvissa. Kaikki oli hyvin. Voin itse tosi hyvin ja jaksan hiihtää, joten uskon, että myös vauvalla on kaikki kunnossa.

Saarinen arvelee jatkavansa hiihtokisoja jouluun asti, mahdollisesti vuodenvaihteeseen.

– Sitten maha on jo varmasti niin iso, että on vaikea kisata.

”Aikku” kertoo, että onnellinen odotus on muuttanut elämää.

– Tänään kisa-aamuna etsin sopivia hoitolaukkuja netistä, eli ajatukset oli muuallakin kuin vain kisassa. Nyt on aivan ihana hiihtää sopivan rennosti. Nautin hiihtämisestä jollakin tapaa jopa enemmän kuin ennen.

Suomen cupin kauden 2/6 kilpailu:

Naiset, 6,6 km (v):
1) Krista Pärmäkoski Ikaalisten Urheilijat 15.49,6
2) Kerttu Niskanen Vieremän Koitto jäljessä 20,5 sekuntia
3) Anne Kyllönen Kainuun Hiihtoseura –26,7
4) Riitta-Liisa Roponen Oulun Hiihtoseura –29,0
5) Laura Mononen Hämeenlinnan Hiihtoseura –36,3
6) Maija Hakala Hämeenlinnan Hiihtoseura –52,0
7) Heini Hokkanen Kangasniemen Kalske –1.02,7
8) Silja Tarvonen Kangasniemen Kalske –1.17,1
9) Susanna Saapunki Vuokatti Ski Team Kainuu –1.17,5
10) Andrea Julin IF Minken –1.20,2

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    3. 3

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    4. 4

      Luksushotelli syttyi tuleen Kiinassa – useiden pelätään kuolleen

    5. 5

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    6. 6

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    7. 7

      Poliisi varoittaa petollisesta vaarasta järvien jäillä

    8. 8

      Baariin astellut mies ampui intialaisinsinöörin – Uhrin isä: ”Älkää lähettäkö lapsianne Yhdysvaltoihin”

    9. 9

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    10. 10

      Espanjalainen huippuvalmentaja oli kuolla juoksulenkillä Suomessa – ”Sydämeni oli 20 minuuttia pysähdyksissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    6. 6

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    7. 7

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    8. 8

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    9. 9

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    10. 10

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    3. 3

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    4. 4

      Luksushotelli syttyi tuleen Kiinassa – useiden pelätään kuolleen

    5. 5

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    6. Näytä lisää