Toni, Anton, Antto

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Suomalaisten suksihuolto kohdallaan – ”Peilin eteen pitää kävellä”

Tour de Ski
Sami Jauhojärven mukaan Suomen huolto on tehnyt Tourilla hyvää työtä.
Suomen mieshiihtäjät olivat pitkän aikaa melkein peränpitäjinä Tour de Ski -kiertueen perinteisen hiihtotavan yhteislähtökisassa, eikä voinut välttyä ajatukselta, että huolto on epäonnistunut vesisateisessa kelissä.

Miehet kiistivät maaliin tultuaan virheet suksien valinnassa tai voitelussa. Val di Fiemmessä vikaa oli enemmän miehissä.

– Ei se kauas täydellisestä heittänyt tänä päivänä. Huolto on tällä Tourilla tehnyt hyvää työtä, eikä heitä voi moittia meidän sijoituksistamme. Kyllä peilin eteen pitää kävellä, sanoi 28:nneksi hiihtänyt Sami Jauhojärvi.

Jauhojärvi oli ainoa suomalainen maailmancupin pisteillä. Kaksi kertaa katkennutta sauvaa vaihtanut Matti Heikkinen oli 37:s.

Ensi kerran Heikkisen sauvan rikkoi Norjan Niklas Dyrhaug, joka otti väkisin tilaa Heikkisen tontilta. Toisella kerralla Heikkiseltä lipsahti sauva suksien väliin virolaishiihtäjän hiihdettyä kannoille.

– Mielestäni hiihdin ajoittain ihan hyvin, Heikkinen sanoi, mutta myönsi, että suksen pidossa olisi ollut tänään tehtävää. Hän arvioi, ettei osunut suksen valinnassa ihan oikeaan.

Anssi Pentsinen oli 41:s pudottuaan Jauhojärven kyydistä.

– Nyt suksi oli tasavertainen muihin nähden. Kunto ei riitä tämän enempään, Pentsinen sanoi.

Ristomatti Hakola on kärsinyt kolme päivää selkäongelmista. Hänen etenemisensä oli tänään tuskaisen näköistä, ja Hakola oli 44:s.

– Kaksi kilometriä just pystyin hiihtämään. Selkä on niin jumissa, ettei saa edes suksea pitämään. Hiihtotyyli on kuin pöntöllä istuisi, Hakola naureskeli.

Suomen miehet lähtevät kaikki huomenna loppunousuun, joka huipentaa Tour de Skin. Kärjessä siihen starttaa Tour-voittoa puolustava Norjan Martin Johnsrud Sundby. Hänen kolmas peräkkäinen Tour-voittonsa oli sinettiä vaille valmis, sillä ero muihin venähti jo lähes kolmeen minuuttiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    4. 4

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    5. 5

      Historiallinen valinta: Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija 2016

    6. 6

      Näyttäviä halkioita ja räiskyviä värejä – kuka on Urheilugaalan upein kaunotar? Äänestä suosikkiasi!

    7. 7

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    8. 8

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    9. 9

      Kontiolahdella pelättiin sarjahukuttajaa jo kesällä – ”Monien tutun tutut ovat joutuneet miehen uhriksi”

    10. 10

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    4. 4

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    5. 5

      Historiallinen valinta: Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija 2016

    6. Näytä lisää