Torsti

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Jari Isometsä Lahden MM-kisoista 2001: ”Siellä se mun hopeamitali köllöttelee Mühleggin palkintokaapissa”

Maastohiihto
IS:n hiihtoasiantuntija Jari Isometsä on seuraamassa MM-esikisoja Lahdessa.
Isometsä ennakoi Lahden MM-esikisojen tapahtui ISTV:n keskusteluohjelmassa. Isometsää haastattelee toimittaja Marko Lempinen.

Isometsällä on paljon muistoja Salpausselältä – niin hyviä kuin ikäviäkin. Ex-hiihtäjä voitti Salpausselällä kerran.

– Tasan 20 vuotta sitten voitin kolmenkympin kisan ja otin elämäni ensimmäisen maailmancupin voiton. Muistan elävästi kun laskin stadionille, Isometsä sanoi.

– Sitten ovat vuoden 2001 kisat, jotka eivät niin menestyksekkäät olleet, Isometsä sanoi.

Isometsä sijoittui tuolloin, 15 vuotta sitten, MM-kisojen takaa-ajokisassa toiseksi, mutta hän menetti mitalin seuraavana päivänä tulleen dopingkäryn takia.

– Siellä se mun hopeamitali köllöttelee Johann Mühleggin palkintokaapissa. Ei hyvä juttu, Isometsä sanoi.

Mühleggin hiihtoura päättyi vuosi Lahden MM-kisojen jälkeen. Espanjaa edustanut hiihtäjä jäi kiinni dopingin käytöstä Salt Lake Cityn olympialaisissa.

”Eihän siinä ole muuta vaihtoehtoa”

Isometsä muistutti, että Lahdessa järjestettiin hienot kisat vuonna 2001.

– Kisajärjestäjien ja yleisön vikahan se ei ollut yleisön vika, vaan meidän vikamme, että kisat menivät vähän huonosti, Isometsä muisteli.

Keskusteluohjelmassa ennakoidaan Lahden MM-esikisojen maastohiihtoja. Hiihtäjät kisaavat maailmancupin pisteistä lauantaina ja sunnuntaina.

Katsetta suunnataan myös jo ensi vuoden MM-kisoihin. Isometsä ottaa esimerkiksi kantaa siihen, miten tällä kaudella kisoja hallinneiden norjalaisten etumatkaa pystytään kaventamaan.

– Pitää treenata niin perkeleesti. Eihän siinä ole muuta vaihtoehtoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

    2. 2

      Näyttelijäkaunottaren rohkea halkio varasti huomion punaisella matolla – mekon alla ei näyttänyt olevan edes alushousuja

    3. 3

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    4. 4

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    5. 5

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    6. 6

      Levoton ongelmalähiö vai mainettaan parempi paikka? – IS vieraili Malmön pahamaineisessa Rosengårdissa

    7. 7

      Ensimmäiset tähdet saapuivat Oscar-gaalaan – naispääosaehdokkaat hehkeinä punaisella matolla

    8. 8

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    9. 9

      IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

    10. 10

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

    2. 2

      Näyttelijäkaunottaren rohkea halkio varasti huomion punaisella matolla – mekon alla ei näyttänyt olevan edes alushousuja

    3. 3

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    4. 4

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    5. 5

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    6. Näytä lisää