Tuija, Tuire, Vanessa

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Kari-Pekka Kyrö vapautumassa 15 vuoden pannasta – ”Paluu urheiluun kiinnostaa”

Maastohiihto
Kari-Pekka Kyrö iloitsee Hiihtoliiton päätöksestä.
Suomen hiihtomaajoukkueen entinen päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö on iloinen Hiihtoliiton tuoreesta päätöksestä, jolla se puoltaa hänen elinikäisen valmentaja- ja toimitsijakieltonsa purkamista.

Kyrö sai Hiihtoliitolta elinikäisen toimitsijakiellon, kun kuusi suomalaishiihtäjää jäi kiinni dopingista MM-Lahdessa 2001. Myöhemmin Kansainvälinen hiihtoliitto FIS siunasi päätöksen.

– Minulle on tärkeää, että entinen työnantajani otti nyt tällaisen kannan tähän asiaan. Prosessi on alussa, se kuulostaa hyvältä, Kyrö kommentoi tuoreeltaan Ilta-Sanomille.

– Hiihtoliitto oli asiassa alun alkaen vallankäyttäjä, joten prosessin liikahtamiseen tarvittiin nimenomaan sen myönteinen kanta.

Seuraavaksi Hiihtoliitto pyytää asiasta lausuntoa Suomen urheilun eettiseltä keskukselta SUEK ry:ltä ja Suomen antidopingtoimikunnan ADT:n Valvontalautakunnalta. Lausunnon perusteella Hiihtoliitto päättää Kyrön kotimaisen toimintakiellon kumoamisesta ja asian viemisestä Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n käsiteltäväksi.

Kyrön kansainvälisen osallistumis- ja akkreditointikiellon purkamisesta päättää FIS:n hallitus. Puhutaan todennäköisesti muutaman kuukauden prosessista.

– Olen siinä käsityksessä, ettei prosessi kestä tolkuttoman pitkään. Pallo on kuitenkin aivan muilla tahoilla kuin minulla, Kyrö muistuttaa.

Kiinnostaako sinua paluu hiihtovalmennukseen?

– Minua kiinnostaa vapaa paluu urheiluun. Nimenomaan se, hän painottaa.

– Ne, jotka eivät ole sielultaan valmentajia, eivät ymmärrä tätä maailmaa. Valmentajaksi ei niinkään pyritä, valmentajaksi kutsutaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Lari Lehtoselta upea hiihto! Yhdistelmäkilpailulla dramaattinen loppu: Ustjugov päihitti nurin menneen Sundbyn

    4. 4

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    5. 5

      Tämän viestin Krista Pärmäkoski kertoi maaliintulon jälkeen – ”Nukahdin siinä…”

    6. 6

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    7. 7

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    8. 8

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    9. 9

      Kerran eronneet ja yhteen palanneet Merja Larivaara ja Kari-Pekka Toivonen paljastavat: Intohimo ei tauonnut eronkaan aikana

    10. 10

      Kommentti: Sipilän mediakritiikki on syytä ottaa vakavasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    6. 6

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    7. 7

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    8. 8

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    9. 9

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    10. 10

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Lari Lehtoselta upea hiihto! Yhdistelmäkilpailulla dramaattinen loppu: Ustjugov päihitti nurin menneen Sundbyn

    4. 4

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    5. 5

      Tämän viestin Krista Pärmäkoski kertoi maaliintulon jälkeen – ”Nukahdin siinä…”

    6. Näytä lisää