Nestori

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Kävikö norjalaisille iso vahinko hiihtotähden dopingtapauksessa? ”Herääkin varteenotettava epäilys”

Kommentti
Martin Johnsrud Sundby kiskoi astmalääkettä kaksin käsin, kirjoittaa Pekka Holopainen.
Kesäkuumalla kilpailukieltoaan lusivan Martin Johnsrud Sundbyn dopingrangaistus on järkyttänyt hiihtomonarkia Norjaa syvästi. Jo kaksi merkittävää norjalaisjulkaisua on ottanut jopa allekirjoittaneeseen yhteyttä ja epäuskoisesti kysellyt, luulemmeko me suomalaiset todella Sundbyn syyllistyneen niin alhaiseen tekoon kuin dopingsääntöjen rikkomiseen.

Norjan hiihtoliitto ja koko huippu-urheilujärjestelmä marssittivat puolenkymmentä meritoitunutta tiedemiestä urheilun vetoomuselimeen CAS:iin pesemään avaavan astmalääkkeen yliannostuksesta tuomittua supertähteä puhtaaksi. Rahaa paloi julmettu määrä.

Kansainvälisessä hiihtoliitossa ja Norjan antidopingelimen valvontalautakunnassa hiihtäjän ja tukiryhmän versiot menivät läpi, mutta CAS:n juristikollegio löi peräseinän eteen.

CAS:n tapausraportin pihvi löytyy sivulta 10. Sundby kertoo ottaneensa ennen Tour de Skin Toblachin-osakilpailua 2014–15 avaavaa astmalääkettä kello 8.30, 11.30 ja 13.15. Kilpailu alkoi 13.30. Tällaisen määrän avaavaa astmalääkettä tarvitseva henkilö on periaatteessa sairas eikä kykene huippu-urheilusuoritukseen varsinkaan hiihdon kaltaisessa äärimmäisessä hapenottolajissa.

Herääkin varteenotettava epäilys, olisiko Norjassa omissa laboratoriokokeissa, huippu-urheilijat koekaniineina, havaittu avaavan lääkkeen intensiivisen pumppauksen vielä kilpailun kynnyksellä lisäävän maksimaalista hapenottokykyä. Jos taas lääkeaineita käytetään muuhun kuin sairauden hoitoon, sitä kutsutaan urheilussa dopingiksi.

Hapenottoa pitää nykyisen veridopingvalvonnan aikana hakea muualta kuin punasolutuotantoa kiihdyttävästä eposta, takavuosien korkeaoktaanisesta menovedestä. Toblachissa ja Davosissa taisikin käydä iso vahinko. Pahimmillaan Norja menettää ankaralla tutkimustyöllä hankkimansa kilpailuedun – jos Sundby-tapauksessa tästä on kyse.

Maailman antidopingtoimisto Wadakin aikoo laittaa intensiivipumppauksen kuriin uusilla raja-arvoilla.

Kiintoisaa nähdä, kulkeeko norjalainen kapula ensi kaudellakin aivan ylivertaista vauhtia.

Lue Pekka Holopaisen urheilukolumneja tämän linkin takaa.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. 6

      91-vuotiaan miehen jääkaapista löytyi sodanaikaisia kranaatteja – poliisi tyhjensi vanhainkodin

    7. 7

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    8. 8

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    9. 9

      Kommentti: Trumpin vanha kikka ei hämää ketään – hallinnossa vallitsee täysi kaaos

    10. 10

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    5. 5

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    6. 6

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    7. 7

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. Näytä lisää