Visa

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Johaugin käry synnytti kitkerän sodan norjalaisten ja ruotsalaisten välille: ”Isoveljellä on alemmuuskompleksi”

Johaugin dopingkäry
Norjalainen kirjailija hämmästelee, miksi ruotsalaiset vihaavat yhtäkkiä norjalaisia niin paljon.
Sen jälkeen, kun hiihtotähti Therese Johaugin dopingkärystä uutisoitiin torstaina, ovat monet hämmästelleet hänen selityksiään. Johaugin mukaan hänen kärynsä johtuu huulirasvasta, joka sisälsi anabolisia steroideja.

Suomalaiset eivät kuitenkaan ole olleet kärkkäimpiä kritisoijia, vaan etenkin ruotsalaiset ovat kyseenalaistaneet Johaugin selityksen ja koko Norjan hiihtomaineen.

Kenties suorin arvostelija on ollut SVT-kanavan tunnettu toimittaja Hasse Svens. Hän on syyttänyt julkisesti Norjan käyttäneen systemaattisesti dopingia kolmen vuosikymmenen ajan.

– Mielestäni heidän pitäisi tunnustaa avoimesti, mitä he ovat tehneet 1990- ja 2000-luvuilla. Siten he voivat yrittää saavuttaa jälleen luottamuksen, Svens sanoi Expressenin mukaan.

– Tunnen sympatiaa itkevää Johaugia kohtaan, mutta kaikki kärynneet ovat itkeneet. Hän on jäänyt kiinni kahdesti, sillä hän myönsi käyttävänsä astmapiippua, vaikka ei tarvitse sitä. Hän käyttää sitä silti parantaakseen suoritustaan. Koska hän on jäänyt kiinni kahdesti, hänen pitäisi olla kilpailukiellossa ainakin 18 kuukautta.

Nyt norjalainen kirjailija René Zografos on ottanut kantaa ruotsalaisten kritiikkiin blogissaan. Hän on otsikoinut kirjoituksensa: ”Isoveljellä on alemmuuskompleksi”.

– Miksi olette niin täynnä vihaa norjalaisia kohtaan? Me tuimme teitä, kun Ingemar Stenmark, Gunde Svan ja Björn Borg olivat suuria nimiä. He olivat meidänkin idoleitamme, hän kirjoittaa.

”Kyse on kateudesta”

Zografosin mukaan Ruotsissa on selvästi pinnan alla paljon vihaa norjalaisia kohtaan, jos yksi lääkevoide saa niin monet vihaisiksi.

– Rakkaat ruotsalaiset. Me olemme parempia hiihdossa. Olemme itseasiassa parempia melkein kaikissa talvilajeissa, jos emme ota huomioon jääkiekkoa. Vaikka olemme parempia, emme silti ole käyttäytyneet niin säälittävästi kuin te nyt Therese Johaugin tapauksessa. Kaikki huutavat joka puolella lehtiä ja sosiaalista mediaa, että me käytämme dopingia ja että te olette aina epäilleet asian olevan niin.

Kirjailijan mukaan Svensin väite, että douppaaminen olisi ollut systemaattista Norjassa, on liioittelua. Hän on yllättynyt, että asiantuntijat ja kirjailijat ovat sitä mieltä.

– Eivätkö he itse tajua, kuinka typerältä se kuulostaa?

Zografos lisää löylyä ja väittää, että kyse on vain kateudesta. Hänen mukaansa Norja on mennyt Ruotsin ohi useilla muillakin alueilla. Hän nostaa esimerkiksi öljyn ja sanoo uskovansa, että Ruotsi ratsastaa vanhoilla saavutuksillaan, kuten Abballa, The Cardigansilla ja Ace of Basella.

– Tosiasiassa olemme sysäämässä Ruotsin jalustalta kansainvälisen musiikin saralla, sillä meillä on esimerkiksi Kygo.

Hän myös uskoo, että vaikka Johaug ja toinen kärynnyt hiihtäjä Martin Johnsrud Sunby olisivat kilpailukiellossa ensi kaudella, norjalaiset hiihtäjät voittavat silti.

– Toiseksi ja kolmanneksi parhaat hiihtäjämmekin voittavat kyllä ruotsalaiset.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Monte Carlon MM-ralli päättyi: Latvalalta ja Mäkisen tallilta loistava aloitus!

    2. 2

      Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

    3. 3

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmisbarbie uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    4. 4

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    7. 7

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    8. 8

      Liikennevirasto: Junat pysäyttäneen vian takana tuskin verkkohyökkäys

    9. 9

      Suomelle pettymys naisten viestissä – Norja voitti ylivoimaisesti

    10. 10

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    3. 3

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    4. 4

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    8. 8

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    9. 9

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    10. 10

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Monte Carlon MM-ralli päättyi: Latvalalta ja Mäkisen tallilta loistava aloitus!

    2. 2

      Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

    3. 3

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmisbarbie uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    4. 4

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. Näytä lisää