Aslak

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Ruotsin pääministeri pettyi raskaasti Johaugin käryttyä ja pelkää seurauksia – ”Se olisi katastrofaalista”

Johaugin käry
Ruotsin pääministeri Stefan Löfven on innostunut penkkiurheilija ja seuraa urheilua niin tv:stä kuin myös paikan päällä eri tapahtumissa.
Kun Norjan tähtihiihtäjä Therese Johaugin dopingkäry paljastui, koki Ruotsin pääministeri Stefan Löfven samoja tunteita kuin moni muukin penkkiurheilija. Hän oli täysin ymmyrkäisenä, ihmeissään ja pettynyt.

– Tietenkin olin hyvin pettynyt. Emme tiedä tarkkaan, mitä eri vaiheissa on tapahtunut, mutta tämä ei ole hyväksi urheilulle, Löfven kommentoi Johaugin käryä ruotsalaislehti Expressenille Pohjoismaiden pääministerien tapaamisessa Kööpenhaminassa.

Löfveniltä kysyttiin, miten hän kokee jatkuvat huippu-urheilijoiden dopingpaljastukset.

– Osa paljastuksista on sittemmin osoittautunut perättömiksi. Mutta urheilu kärsii siitä, että on ollut tapauksia, jotka ovat epäilyttäviä. Se vahingoittaa urheilun mainetta ja minusta urheiluyhteisön on valmistauduttava siihen, että käryt vähentävät yleisön luottamusta ja kiinnostusta urheilua kohtaan. Ja se taas olisi katastrofaalista.

Löfvenin lisäksi myös Norjan pääministeri Erna Solberg on kommentoinut Johaugin käryä.

– Minusta se on erittäin surullista, Solberg kommentoi norjalaisradio P4:llä heti tuoreeltaan.

Solberg kertoi olevansa huolissaan Johaugin kokemasta vihapuheesta sosiaalisessa mediassa.

– Minusta kaikki urheilua seuraavat ovat voineet kokea Therese Johaugin voittojen kautta hienoja hetkiä. Nyt hänellä on vaikeat ajat menossa ja minusta ihmisten pitäisi antaa hänen olla rauhassa ja tehdä työtänsä.

Solbergin ja Löfvenin tavoin Kööpenhaminan kokoukseen osallistuu Suomen pääministeri Juha Sipilä. Hän ei ole toistaiseksi kommentoinut Johaugin käryä.

Therese Johaug palasi viime viikolla julkisuuteen dopingkäryn jälkeen. Katso video tunteikkaasta haastattelusta alla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    5. 5

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    6. 6

      Ajokeli voi olla mahdollisesti vaarallinen koko maassa, tiesää heikoin etelärannikolla

    7. 7

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    8. 8

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    9. 9

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    10. 10

      BBC: Trumpin hallinto kumosi kiistellyn vessaohjeistuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. 6

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    5. 5

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    6. Näytä lisää