Senja

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Dopingista kärynnyt Therese Johaug esittelee läheisilleen suomalaistyttöjen viestiä – miksi?

johaugin käry
Kaksi nuorta suomalaista tuki Therese Johaugia Rukalla. Ele ilahdutti norjalaishiihtäjiä.
Norjan antidopingtoimikunta suositteli hiihtotähti Therese Johaugille 14 kuukauden kilpailukieltoa tiistaina. Positiivinen dopingnäyte on noteerattu laajasti ympäri hiihtomaailman, ja etenkin Suomessa kriittiset puheenvuorot Norjan hiihtokulttuurista ovat olleet tiheässä.

Kun maailman hiihtoeliitti kokoontui viime viikonloppuna Rukalle, löysivät myös irvileuat paikalle. Rukalta löytyi kyltti, jossa rinnastettiin Norjan hiihto Itä-Saksan valtiojohtoiseen dopinginkäyttöön.

Kaikesta huolimatta tukeakin löytyi. Suomalaiset Tiia Impiö ja Johanna Laukka tulivat Rukan kisoihin mukanaan kaksi vaaleanpunaista, sydämenmuotoista kylttiä, jossa luki ”Johaug me tuemme sinua” ja ”Johaug meillä on sinua ikävä”.

Jos kuva ei näy, katso se tästä.

Tuki ei jäänyt norjalaisilta huomaamatta. 18-vuotias Impiö julkaisi Twitter-tilillään kuvan, jossa hän poseeraa iloisen Marit Björgenin kanssa.

– Se oli todella kivaa. Arvostamme elettä paljon, Björgen kertoi Aftenpostenille.

Myös itse Johaug näki kuvan ja vaikuttui tuesta.

– Hän esitteli kuvaa minulle puhelimestaan. Hänelle teki hyvää nähdä se kuva. Hän sanoi, että hän todella piti siitä, Johaugin manageri Jörn Ernst kuvaili.

Jos kuva ei näy, katso se tästä.

– Ele oli erittäin ystävällinen. Etukäteen oli paljon puhetta siitä, mitä meitä odottaisi Suomessa. Ehkä toimittajat ovat olleet kaikista kovimpia meitä kohtaan. Siksi olikin niin mukavaa saada tällainen vastaanotto, Ingvild Flugstad Östberg kehui.

Johaug on nuorten esikuva, eikä ikävä tapaus ole tahrannut huimasti menestynyttä norjalaista ainakaan heidän silmissään.

– Me haluamme osoittaa tukea Johaugille ja näyttää, että kaikki eivät inhoa häntä, Impiö kertoi Aftenpostenille.

Tytöt uskovat, että suurin osa suomalaisista ei pidä Johaugin huulivoideselitystä uskottavana.

– Me kuitenkin uskomme häntä, 16-vuotias Laukka kertoi.

Klo 13.09: otsikkoa muokattu.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  2. 2

    Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

  5. 5

    CIA:n uuden johtajan nimitys vahvistettiin Yhdysvaltain senaatissa

  6. 6

    Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

  7. 7

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  8. 8

    Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

  9. 9

    Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

  10. 10

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  5. 5

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  6. 6

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  7. 7

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  8. 8

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  9. 9

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  10. 10

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  7. 7

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  10. 10

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  2. 2

    Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

  5. 5

    CIA:n uuden johtajan nimitys vahvistettiin Yhdysvaltain senaatissa

  6. Näytä lisää