KATSO UPEA KUVASARJA Hauiksista kohistaan, mutta hiihtotähti Marit Björgenin kroppa on kauttaaltaan täyttä terästä.
Käytännössä kaikkiin muihin naishiihtäjiin verrattuna Björgenin hauikset ovat kieltämättä poikkeuksellisen kehittyneet, mutta jos vertailukohteeksi otetaan Björgen itse, hauikset eivät ole minkään sortin poikkeus.
Norjalaisen koko kroppa on harvinaisen lihaksikas, jopa lajinsa huipputekijälle.
Björgenin lihaksikkuus on ollut kilpauran aikana toistuva puheenaihe, mutta tähti itse on esitellyt vartaloaan aina suurella ylpeydellä, mikä käy ilmi myös oheisista kuvista.
Vihjailijoita ja vääräleukoja on aina löytynyt, mutta Björgen on perustellut lihaksikkuuttaan kotitilalla nuorena tehdyilla maalaistöillä. Hän kuuluu lajin testatuimpiin urheilijoihin.
Björgen kuuluu eittämättä lajinsa kaikkien aikojen parhaiden joukkoon. Hän on voittanut urallaan lähes kaiken mahdollisen olympia- ja MM-kullasta lähtien.
MM-tasolla Björgen debytoi Lahdessa vuonna 2001, 21-vuotiaana. Jo kahta vuotta myöhemmin hän nousi suurien joukkoon hiihtämällä Val di Fiemmessä MM-sprinttikultaa. Sen jälkeen palkintokaappiin on kannettu kuusi muutakin MM-kultamitalia sekä kolme olympiakultaa.
Viime vuonna Kansainvälisen urheilutoimittajain liiton (AIPS) jäsenet äänestivät Björgenin Vuoden urheilijaksi yhdessä tennistähti Novak Djokovicin kanssa.
Yksi Björgeniltä kuitenkin vielä puuttuu: Tour de Ski -kiertueen ykköstila. Tänä(kin) vuonna se oli lähellä, sillä vain puolalainen Justyna Kowalczyk oli hänen edellään lopputuloksissa.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Lajipomo: Meillä oli tieto, ettei Palanderia tarvitse ottaa huomioon
IL: Kalle Palanderin ura on ohi
Harri Olli pani pussikeittodieetillä painon alas - katso tuoreet kuvat
Valmentaja kyllästyi - hyvästi, Aino-Kaisa Saarinen
Alppitähti vältti kolarin - törmäsi päin puuta
Lajilegenda keskittyy maailmancupiin: "MM-kisat eivät yhtä tärkeät"
CAS kuulee dopingista epäiltyä Veerpalua kesäkuussa
Fonecta-pomo panttaa nimeään mäkipomovalinnoissa
Kuningaskotka Ahonen Harri Ollin paluusta: Ei esteitä menestymiselle
Suru-uutiset jatkuvat: 27-vuotias ruotsalaishiihtäjä kuoli onnettomuudessa
Harri Ollia odotellaan jo tositoimiin
Harri Olllilta jättiyllätys: palaa mäkikotkaksi!
Klinga ei käytettävissä mäkimaajoukkueen valmentajaksi
Ystävät perustivat rahaston kuolleen hiihtäjän pojalle
Hiihtäjä Jenny Olsson on kuollut 32-vuotiaana
Alppikaunottarelle muhkeat mätkyt
Suomen cupin kokonaisvoitot maajoukkuehiihtäjille




