Aino-Kaisa Saarinen vastasi päivän parhaasta suomalaissuorituksesta maastohiihdon maailmancupissa Otepäässä sunnuntaina.
Kuudes sija 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisassa jäi silti kaivelemaan, sillä lauantain sprintin nelossijan jälkeen Saarinen uskalsi odottaa jopa kauden ensimmäistä palkintosijaa.- Ei ollut paras isku tänään, eikä kyllä ihan paras suksikaan. Harmillista, ettei vieläkään tullut sitä palkintopallisijaa. Aikamoista jääntiä oli keulaan, Saarinen harmitteli.
Saarinen jäi kärjestä 1.21,1 minuuttia. Hän oli reilut 10 sekuntia nopeampi kuin Krista Lähteenmäki, joka hiihti seitsemänneksi. Kerttu Niskanen otti uransa parhaan maailmancup-sijoituksen oltuaan yhdeksäs. Paremmin hän on hiihtänyt vain viime talven MM-kisoissa, jolloin hän oli samalla matkalla kahdeksas.
Riitta-Liisa Roponen oli 12:s ja Anne Kyllönen 26:s.
Miesten 15 kilometrin kisassa Sami Jauhojärvi nappasi kauden parhaan sijoituksensa oltuaan kymmenes. Jauhojärvi hävisi kärjelle reilun minuutin.
Matti Heikkinen oli 27:s, Ville Nousiainen 29:s, Ari Luusua 39:s ja Tero Similä 43:s.
Kowalczyk ja Cologna jyräävät
Puolan Justyna Kowalczyk ja Sveitsin Dario Cologna nousivat Otepään viikonlopun tuplavoittajiksi.
Kowalczyk oli naisissa omaa luokkaansa kukistettuaan cupia johtavan norjalaisen Marit Björgenin 21,9 sekunnilla. Kolmanneksi hiihtänyt norjalainen Therese Johaug hävisi Kowalczykille 40,5 sekuntia. Vain kärkinelikko mahtui minuutin sisään.
Cologna löi miesten 15 kilometrin kisassa toiseksi hiihtäneen tshekki Lukas Bauerin 24 sekunnilla. Kanadalainen Devon Kershaw oli kolmas.
Maailmancupia johtava Cologna voitti Otepäässä myös lauantain sprintin.
Saarisen vauhti ei kiihtynyt
Päävalmentaja Magnar Dalenin mielestä suomalaiset olivat melko lailla omalla tasollaan.
- Miehet olivat suunnilleen samalla tasolla kuin tähän asti. "Mustin" kymmenes sija oli ok, muuten pitäisi kyllä parantaa, Dalen totesi.
- Naisissa saamme koko ajan hyviä sijoituksia, mutta ero kahteen parhaaseen on liian suuri.
Saarisen kuudes sija oli Dalenin mielestä askel taaksepäin lauantain vahvan esityksen jälkeen.
- En vaan oikein päässyt vauhtiin, oli tasaista puurtamista alusta loppuun. Odotin, missä vaiheessa vauhti kiihtyy, mutta ei se kiihtynyt. Eilinen oli hyvä päivä, ja tuntui, että terävyys on löytynyt, Saarinen sanoi.
Lähteenmäki arvioi, ettei ollut vielä täysin palautunut Tour de Skistä.
- Oli aika vaikea kisa, ei ollut sellaista keskittymistä, mitä kisassa pitäisi olla. Tuntemuksiin nähden sijoitus on tosi hyvä, olin vaan täysin puhki.
Jauhojärven vire nousussa
Jauhojärvi oli tyytyväinen hiihtoonsa, joka antaa odottaa nousujohteista loppukautta. Kuudes sija jäi vain 10 sekunnin päähän.
- Perusjaksaminen on hyvällä tasolla ja pikku hiljaa alkaa vauhti tulemaan käskyttämättä. Tourin jälkeen vire on noussut koko ajan ja sietää nousta vielä tästä ainakin sen minuutin verran 15 kilometrillä.
Jauhojärven suorituksen arvoa nostaa se, etteivät Otepään maastot palvele hänen ominaisuuksiaan. Jauhojärven mukaan Otepään rata on maailmancup-sirkuksen kovin, ja rovaniemeläinen on enemmän lihas- kuin hapenottohiihtäjä.
- Ei vire missään nimessä tällä hetkellä aivan onneton ole.
Loppukauden tavoitteekseen Jauhojärvi on asettanut palkintosijan.
Maailmancup jatkuu kahden viikon päästä Venäjällä.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Lajipomo: Meillä oli tieto, ettei Palanderia tarvitse ottaa huomioon
IL: Kalle Palanderin ura on ohi
Harri Olli pani pussikeittodieetillä painon alas - katso tuoreet kuvat
Valmentaja kyllästyi - hyvästi, Aino-Kaisa Saarinen
Alppitähti vältti kolarin - törmäsi päin puuta
Lajilegenda keskittyy maailmancupiin: "MM-kisat eivät yhtä tärkeät"
CAS kuulee dopingista epäiltyä Veerpalua kesäkuussa
Fonecta-pomo panttaa nimeään mäkipomovalinnoissa
Kuningaskotka Ahonen Harri Ollin paluusta: Ei esteitä menestymiselle
Suru-uutiset jatkuvat: 27-vuotias ruotsalaishiihtäjä kuoli onnettomuudessa
Harri Ollia odotellaan jo tositoimiin
Harri Olllilta jättiyllätys: palaa mäkikotkaksi!
Klinga ei käytettävissä mäkimaajoukkueen valmentajaksi
Ystävät perustivat rahaston kuolleen hiihtäjän pojalle
Hiihtäjä Jenny Olsson on kuollut 32-vuotiaana
Alppikaunottarelle muhkeat mätkyt
Suomen cupin kokonaisvoitot maajoukkuehiihtäjille




