Nestori

Mäkihyppy

Valikko

Mäkihyppy

Tommi Nikunen ei usko mäkiviikon peruuntuvan

Suomen mäkimaajoukkueen päävalmentaja Tommi Nikunen ei ole huolissaan Saksasta kantautuneista tiedoista, joiden mukaan Keski-Euroopan mäkiviikko olisi vaarassa peruuntua televisiointikiistojen vuoksi.

- Edelleen ajattelen niin, etten saa tänäkään vuonna olla uutta vuotta kotona, Nikunen naurahti.

Saksan hiihtoliitto DSV myi keväällä mäkiviikon tv-oikeudet markkinointiyhtiö Infrontille. Tästä nykyinen oikeuksienhaltija, televisiointiyhtiö RTL hermostui, koska vanhan sopimuksen mukaan heillä olisi pitänyt olla etuosto-oikeus.

Kiistan takia mäkiviikon televisiointi on aivan herrassaan. Kaksi pääsponsoria viivyttelee sopimusten allekirjoitusten kanssa, koska näkyvyys ei ole taattu.

Nikunen tietää niin hyvin mäkiviikon takana jylläävän koneiston sekä tapahtuman tärkeyden Saksan hiihtoliitolle, että uskoo osapuolien pääsevän asiassa sopuun.

- Niin paljon pitäisi vielä tapahtua, jotta mäkiviikko peruttaisiin, että näillä tiedoilla en siihen usko.

Legendaarinen mäkiviikko on hypätty jo 55 kertaa. Suomalaiset ovat vieneet kokonaiskisan voiton viisitoista kertaa.

- Mäkiviikolla on tietty erikoisasema hyppääjien mielissä. Maailmancupin kisat muuttuvat ajan myötä rutiiniksi, mutta mäkiviikko jää historiankirjoihin. Sen voittajat muistetaan.

Suomalaishyppääjien leirissä kärsittiin kesän mittaan jos jonkinlaisista jalkavaivoista. Tami Kiuru polvensa ja Arttu Lappi nilkkansa kanssa joutuivat kipuamaan leikkauspöydälle asti. Matti Hautamäki selvisi kuntouttamalla pitkään vaivannutta polveaan.

Nyt terveystilanne on paranemassa.

- Pikkuhiljaa olemme saaneet poikia kuntoon. Parin päivän päästä lähdemme Sloveniaan viimeiselle leirille ennen lumien tuloa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

  2. 2

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  5. 5

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  6. 6

    91-vuotiaan miehen jääkaapista löytyi sodanaikaisia kranaatteja – poliisi tyhjensi vanhainkodin

  7. 7

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  8. 8

    Trump ei osallistu Valkoisen talon kirjeenvaihtajien illalliselle

  9. 9

    Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

  10. 10

    Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  5. 5

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  6. 6

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  7. 7

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  8. 8

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  9. 9

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  10. 10

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

  2. 2

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  5. 5

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  6. Näytä lisää