Airi, Aira

Mäkihyppy

Valikko

Mäkihyppy

Suomalaisilla katastrofaalinen mäkikisa - Ahosen "ei kannattanut riskeerata"

Suomalaissaldo Vancouverin olympialaisten mäkihypyn kahdesta henkilökohtaisesta kisasta jäi loppujen lopuksi mitalittomaksi, ensimmäisen kerran sitten Lillehammerin ja vuoden 1994.

Värikkään suurmäen kisan voittajakolmikko oli sama kuin normaalimäessä eli Simon Ammann, Adam Malysz ja Gregor Schlierenzauer.

Suomalaismenestyksestä henkilökohtaisella tasolla sekä Salt Lakessa 2002 että Torinossa 2006 vastannut Matti Hautamäki oli nyt suurmäessä 26:s. Hautamäen tunnelmat olivat kisan jälkeen surkeat, sillä avauskierroksen hieno 134-metrinen oli tuonut hänelle kolmannen sijan päätöskierrokselle lähdettäessä. Toinen hyppy jäi vain 104 metriin, eikä mies luonnollisestikaan kommentteja tuon jälkeen antanut.

Hautamäen pudotus huipensi päivän suomalaissurkeuden, joka alkoi jo kisan koekierroksella Janne Ahosen kaaduttua hyppynsä. Epäonnen soturi loukkasi polvensa, hyppäsi silti avauskierroksen 16:nneksi, mutta jätti sitten toisen kierroksen väliin. Näin yksi kaikkien aikojen suurista mäkimiehistä on yhä ilman henkilökohtaista olympiamitalia.

- Ei kannattanut riskeerata. Katsotaan magneettikuvauksen jälkeen, onko joukkuemäkeen asiaa, lääkäri Harri Hakkarainen kommentoi polven sivusiteen repäisseen Ahosen tilannetta.

Suomalaisittain paras sijoitus lankesi Harri Ollille, joka hädin tuskin pääsi toiselle kierrokselle ja paransi lopulta 18:nneksi. Janne Happosen kisa päättyi avauskierroksella hylkäykseen, syy oli sama kuin Ollilla normaalimäessä eli liian iso hyppypuku.

"Ihmeellistä"

Kisan voittotaistossa olivat ne, joita ei epäonni, hermoilu tai muukaan surkeus vaivaa. Normaalimäen tapaan sveitsiläisihme Ammann oli jälleen täysin suvereeni. Pisin hyppy kummallakin kierroksella (144 ja 138 metriä) ja uran neljäs olympialainen kultamitali.

- Olin niin hermona, mutta minulla on täällä aina jokin ihmeellinen voima, joka lennättää pitkälle. Tämä on todella ihmeellistä, Matti Nykäsen rinnalle mäkihypyn olympialaisen voittotilaston kärkeen noussut Ammann hehkutti heti kisan jälkeen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  6. 6

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  7. 7

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  8. 8

    Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

  9. 9

    Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

  10. 10

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  7. 7

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  8. 8

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  9. 9

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  10. 10

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  6. Näytä lisää