Keijo

Mäkihyppy

Valikko

Mäkihyppy

Väätäinen: Mäkimiesten aika kiristää asenneruuvia

Viiden maailmancupin osakilpailun jälkeen suomalaisten mäkimiesten saldo on yksi ainoa sijoitus kolmen parhaan joukkoon. Sen toi Harri Olli Lillehammerista itsenäisyyspäivänä, mutta lauantaina suomalaiskotkien lennot tömähtelivät Sveitsin Engelbergin kumpuun.

Janne Ahonen oli 13:s ja Harri Olli 27:s. Kalle Keiturin lento ei kantanut toiselle kierrokselle, ja Ville Larinnon tie tyssäsi jo karsintaan, jossa hänet hylättiin liian ison hyppypuvun vuoksi.

- Nyt haluan, että mennään ja tehdään tulosta eikä meinata. Tulokset eivät tule itsestään, ne tehdään, päävalmentaja Janne Väätäinen kertoi puhelimitse tallustellessaan kisapaikalta miehistönsä luokse.

- Kyse ei ole siitä, etteikö olisi yritystä, päinvastoin. Kaikki nämä kaverit osaavat hypätä. Asenneruuvia on kiristettävä, Väätäinen vaati.

Kisan kärjessä olivat tutut nimet. Itävallan Gregor Schlierenzauer piti alkukauden kärkikaksikon kamppailussa Sveitsin Simon Ammannin takanaan. Schlierenzauer tai Ammann on voittanut cupin neljä viimeisintä kisaa. Ollilla huono päivä Lauantain kisan piti antaa perusteita Keski-Euroopan mäkiviikon kokoonpanolle, mutta suunnitelman pilasi Larinnon hylkäys.

- Se oli urheilijan henkilökohtainen virhe. Tietysti pitää olla rohkeutta hakea rajoja, mutta tämä oli väärä paikka kokeilulle. Mutta rohkeuden puutteesta miestä ei voi syyttää, Väätäinen sanoi.

Sunnuntaina Larinto pääsee uudelleen yrittämään sääntöjenmukaisen puvun löytämistä. Viidestä Engelbergiin matkustaneesta suomalaisesta vilttiketjuun jää Keituri, ja Janne Happonen kiipeää mäkitorniin.

Väätäinen arvioi, että Ahosen käyrä on nousussa.

- Janne oli karsinnassa ja ensimmäisellä kierroksella taas askeleen parempi kuin eilen. Kyllä Janne sieltä vääjäämättä tulee. Täytyy pitää mielessä taustat ja se, että päätähtäin on Vancouverissa, Väätäinen uskoi.

Sen sijaan Harri Ollin suoritukset olivat voimattomia kuin lehmän henkäykset.

- Kaikilla meillä on huonot päivämme ja tänään Harrilla oli sellainen. Harri testaili tänään välineitä ja vetäisi koekierrokselle uudet monotkin. Ehkä välineiden kanssa sämpläämiseen hävisi osa tekemisestä, Väätäinen analysoi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  3. 3

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  4. 4

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  5. 5

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  6. 6

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  7. 7

    Pienkone putosi ostoskeskukseen Australian Melbournessa – AFP: Useita kuolleita

  8. 8

    Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

  9. 9

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  10. 10

    Tukholman lähiössä mellakoitiin – poliisi turvautui varoituslaukauksiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  7. 7

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  8. 8

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  9. 9

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  10. 10

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  3. 3

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  4. 4

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  5. 5

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  6. Näytä lisää