Selma

Mäkihyppy

Valikko

Mäkihyppy

Ammann Holmenkollenin valtias, suomalaiset kaukana kärjestä

Mäkihypyn maailmancupin kokonaiskilpailun voiton jo aiemmin varmistanut Simon Ammann oli omaa luokkaansa cupin päätöskilpailussa Norjan Holmenkollenilla.

Voitto oli sveitsiläiselle jo seitsemäs peräkkäinen maailmancupissa.

Ammannin hypyt kantoivat 135,5 ja 124,5 metriä, ja 267,7 pisteellä irtosi ykköstila ennen toiseksi tullutta Puolan Adam Malysziä (128,5/136,5), joka paransi roimasti ensimmäisen kierroksen 13. sijaansa. Kisan pisimmästä hypystä vastasi kolmanneksi sijoittunut Itävallan Andreas Kofler 139,5 metrin leiskautuksellaan.

Suomalaisten kilpailu sujui jälleen vaisusti, mutta paremmin kuin Lillehammerissa. Hyvään tuulirakoon ensimmäisellä kierroksella hypännyt Kalle Keituri oli 132,5 metrin venytyksellään avauskierroksen jälkeen kymmenentenä, mutta toisen kierroksen vaisu 117,5 metrin hyppy pudotti hänet 16:nneksi.

Harri Olli hyppäsi 20:nneksi ja Matti Hautamäki oli 25:s. Janne Happonen ja Olli Muotka karsiutuivat toiselta hyppykierrokselta. - Kyllähän kilpailu oli mielenkiintoinen, mutta toisaalta oikeat miehet siellä oli palkintopallilla. Ammann hyppää jumalaisen hyvin. Ensimmäisen kierroksen olosuhteissa, joissa hän hyppäsi, ei olisi pitänyt päästä mihinkään ja Ammann vaan pääsi, Suomen päävalmentaja Janne Väätäinen ihasteli Ammannin suoritusta.

- Kallen (Keituri) ensimmäinen hyppy säväytti, oli toki onnekas olosuhteiden osalta, mutta niin piti tänään ollakin, jos hyppää niille metrilukemille. Harrin (Olli) hypyt olivat ihan hyvää tasoa, ei vaan sattunut tuuria kelien osalta. Matin (Hautamäki) hypyt olivat sellaista pikkunättiä hyppäämistä. Janne Happosella ja Olli Muotkalla ei ollut tänään mahdollisuuksiakaan pärjätä, olosuhteet olivat sellaiset heidän hypyissään, summasi Väätäinen.

Tuuliolot eivät suosineet Holmenkollenin uusittua mäkeä, joten lähtölavaa nostettiin ja laskettiin useasti.

- Alussa oli kohtalaisen hyvä vastatuuli ja lavavalinta oli siihen tilanteeseen hyvä. Sitten olosuhteet muuttuivat, ja jos ei olisi ollut mahdollisuutta vaihtaa lavan paikkaa, niin kilpailu olisi ollut vielä sekavampaa, Väätäinen sanoi.

Hän kertoi pitävänsä nykysysteemistä, jonka mukaan tuulen vaikutuksesta ja lähtölavan paikasta voi saada hyvityspisteitä.

Esimakua
MM-kisoista

Holmenkollenin uusitussa mäessä hypätään ensi vuonna MM-kisat, ja Väätäisen mukaan mäki on suomalaishyppääjien suosiossa.

- Mäki on hyvä, poikkeaa niistä mäistä, joihin on Keski-Euroopassa ja Suomessa totuttu. Kaaret ovat pidempiä, ja hyppyripöytä ei tule niin paljon vastaan. Luvuissa mitattuna kyse on pienistä eroista muihin mäkiin verrattuna, mutta hyppääjä kyllä tuntee sen, kun hyppypöytä ei heti tulekaan naamalle.

Kokonaispisteiden paras suomalainen (11:s) Janne Ahonen jätti kisan väliin, sillä hän keskittyy vajaan viikon päästä hypättävään Planican lentomäen MM-kilpailuun.

Näitä luetaan!

  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä, suora lähetys käynnissä: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla – paikalla jättiyleisö!

  3. 3

    5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

  4. 4

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  5. 5

    X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

  6. 6

    Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

  7. 7

    Katso Tuntematon sotilas ISTV:stä!

  8. 8

    ISTV SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto Suomessa!

  9. 9

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  10. 10

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  2. 2

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  3. 3

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  4. 4

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  5. 5

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  6. 6

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  7. 7

    IS seuraa hetki hetkeltä, suora lähetys käynnissä: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla – paikalla jättiyleisö!

  8. 8

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  9. 9

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  10. 10

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä, suora lähetys käynnissä: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla – paikalla jättiyleisö!

  3. 3

    5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

  4. 4

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  5. 5

    X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

  6. Näytä lisää